HS: Tämä risteys on pääkaupunkiseudun pahin solmukohta – syynä lähes 20 vuotta sitten tehty päätös

Helsingin Sanomien selvityksessä kävi ilmi koko pääkaupunkiseudun liikenteen pahin solmukohta. Havainnot perustuvat Liikenneviraston Digitraffic-palvelun tietoihin pääkaupunkiseudun liikenteestä.

Pääkaupunkiseudulla madellaan aamu- ja iltapäiväruuhkien aikana keskimäärin noin 10 kilometriä tunnissa hitaammin kuin nopeusrajoitus sallisi. Pahimmaksi paikaksi HS nimeää monille tutun Turunväylän ja Kehä II:n risteyksen, jossa ajetaan usein kuuttakymppiä, vaikka satastakin saisi mennä.

Helsingin Sanomien haastattelema Uudenmaan ely-keskuksen suunnittelupäällikkö Maarit Saari kertoo, että solmukohdan taustalla on vuosituhannen vaihteessa tehty päätös.

– Kun Kehä II aikanaan rakennettiin, siitä oli olemassa kunnon suunnitelma, mutta rahaa oli vähän. Kustannukset lähes puolitettiin ja tehtiin sillä se, mitä saatiin. Esimerkiksi ramppijärjestelyistä puuttuu osia, jotka helpottaisivat nykyistä tilannetta, Saari sanoo.

Autoja on Saaren mukaan yksinkertaisesti liian paljon. Hän kertoo, että tilanne tulee vain pahenemaan, mikäli liikennemäärissä ei tapahdu merkittävää muutosta. Apu voisi löytyä myös infrastruktuurin parantamisesta, mutta se vaatisi suuria toimenpiteitä, eikä niitä ole Saaren mukaan tiedossa.

– Vaikka esimerkiksi Kehillä on moottoritiemäiset olosuhteet, ne ovat jäämässä pieneksi.

Länsi-Uudenmaan poliisin komisario Ilkka Kantola arvioi Helsingin Sanomille, että onnettomuuksien määrä on kasvanut viiden viime vuoden aikana kymmenellä prosentilla vuosittain. Rumista tilastoista on Kantolan mukaan syyttäminen nimenomaan pahenevia ruuhkia. Kantolan mukaan jonoutuminen loppuisi, mikäli aamun ruuhkahuippujen aikaan liikennemääriä saataisiin vähennettyä kymmenellä prosentilla.

***

Los Angelesin jättiruuhkat ovat hypnoottista katseltavaa 0:24

Lue myös:

    Uusimmat