Raportti: Traagisesti menehtynyt Tesla-kuski itse syypää – autopilotti vähentänyt onnettomuuksia 40 prosenttia

Teslan Autopilot-järjestelmä on saanut osakseen kovaakin kritiikkiä viime aikoina, mutta tuore raportti valaa uskoa autonomisen autoilun turvallisuuteen.

Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviranomainen NHTSA on julkaissut yksityiskohtaisen raportin viime vuoden toukokuussa sattuneesta onnettomuudesta, jossa Model S:n kuljettaja sai surmansa.

Raportti vahvistaa, että Tesla ajoi onnettomuushetkellä autonomisesti. Kuljettaja oli hetkeä aiemmin säätänyt vakionopeussäätimen 120 kilometriin tunnissa. Tieosuudella oli 100 kilometrin nopeusrajoitus.

Datan mukaan rekka-auto, jonka kanssa Tesla törmäsi, oli kuljettajan näkyvissä jo seitsemän sekuntia ennen kohtalokasta törmäystä, mutta kuljettaja ei reagoinut tilanteeseen millään tavoin.

NHTSA selvitti, oliko Teslan Autopilot- tai hätäjarrutusjärjestelmässä vikaa. Se kuitenkin toteaa raportissaan, että vaikka järjestelmä ei kyennyt havaitsemaan eteen kääntynyttä suurikokoista ajoneuvoa, on Teslan Autopilotin ja hätäjarrutusjärjestelmän toiminta standardien rajoissa. Järjestelmät ehkäisevät tehokkaimmin suoria peräänajoja, mutta eivät välttämättä reagoi, jos törmäys on tapahtumassa risteävän ajoneuvon kanssa.

Teslan todettiin ilmoittaneen kuljettajaa avustavien järjestelmien toiminnasta ja rajoituksista riittävän selkeästi. Se korostaa ohjeissaan, että kuljettajan on aina pidettävä kätensä ohjauspyörällä tai sen välittömässä läheisyydessä ja tarkkailtava liikennettä.

Syypää onnettomuuteen oli raportin mukaan Teslan kuljettaja, joka valmistajan ohjeistuksesta huolimatta irrotti kätensä ohjauspyörältä ja huomionsa muusta liikenteestä.

NHTSA toteaa raportissaan, että Teslan tuotua Autopilot-toiminnon kuljettajien saataville, ovat valmistajan autoilla ajettujen onnettomuuksien määrä pudonnut 40 prosenttia.

Lähde: Tech Crunch, NHTSA

***

Vapise Tesla – tässä tulee Faraday Future FF 91 2:12

Lue myös:

    Uusimmat