Raportti paljastaa karun kuvan naisten kokemasta väkivallasta: 87 000 naista tapettiin viime vuonna – vaarallisin paikka on koti

Amnesty: Kulttuurissa asuu naisviha 2:17

YK julkaisi marraskuussa uuden raportin, jossa tutkittiin naisten kohtaamaa väkivaltaa maailmalla. Tulokset kertovat karua kuvaa erityisesti perheväkivallan määrästä.

Video: Ihmisoikeusjärjestö Amnesty julisti aiemmin, että kulttuurissamme vallitsee naisviha.

Viime vuonna 137 naista ympäri maailmaa kuoli päivittäin läheistensä toimesta.

YK:n sunnuntaina julkaistu raportti tarkastelee naisten kohtaamaa väkivaltaa maailmanlaajuisesti. Raportin mukaan maailmalla tapettiin vuonna 2017 yhteensä 87 000 naista, joista 58 prosenttia kuoli perheväkivallan seurauksena.

Merkkejä ilmassa jo ennen väkivaltaista kuolemaa

Raportin mukaan osa kuolemista olisi ollut estettävissä.

– Perheväkivaltaan harvoin kuollaan täysin yllättäen. Merkkejä suullisesta ja fyysisestä väkivallasta on nähtävissä jo aimmin, kertoo YK:n huumeiden ja rikosten osaston edustaja Jean-Luc Lemahieu.

Raportin mukaan naisten kohtaamaa väkivaltaa ilmoitetaan viranomaisille vain harvoissa tapauksissa. Ilmoituksen tekemisen pelätään aiheuttavan kostotoimenpiteitä tai vaikuttavan henkilön taloudelliseen ja henkiseen tilanteeseen.

Naisten arvioidaan myös pelkäävän tilanteita, joissa viranomaiset eivät ota ilmoitusta vakavasti.

– Emme edelleenkään tiedä naisten kohtaaman väkivallan todellista laajuutta, sillä esimerkiksi pelot kostotoimenpiteistä ovat vaientaneet miljoonien selviytyjien äänet, toteaa YK:n naisasiamies Phumzile Mlambo-Ngcuka.

Todennäköisyys väkivallalle noussut

Raportin mukaan naisten todennäköisyys kokea perheväkivaltaa on noussut yli 10 prosenttia vuoden 2012 jälkeen ja suurimmassa uhassa ovat etelä- ja pohjoisamerikkalaiset sekä afrikkalaiset naiset.

YK vaatiikin viranomaisilta toimia väkivallan uhrien mahdollisimman hyvään suojelemiseen ja rikoksentekijöiden rikosvastuuseen saattamiseen.

Useat valtiot ovat jo käynnistäneet omia kampanjoitaan, joilla pyritään estämään sukupuoleen kohdistunutta väkivaltaa.

– Perheväkivallan ilmoittamatta jättäminen kertoo siitä, että oikeusjärjestelmämme vaatii vielä työstämistä. Meidän täytyy luoda naisille olo, että he voivat ilmoittaa rikoksista, heitä kuunnellaan ja tekijät saadaan vastuuseen, Lemahieu toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat