Kirja-arvio: Sukupuolistunut väkivalta: raiskauksia ja parisuhdeväkivaltaa

Maahanmuuttajien myötä Suomessakin on alettu keskustella yhä enemmän naisiin kohdistuneesta väkivallasta. "Maahanmuuttokriittisten" mukaanhan muualta tulleet ovat vaara etenkin maamme naisille. Sukupuolistunut väkivalta -kirjan luettuaan huomaa viimeistään, että naisiin kohdistuva väkivalta on ollut jo ennen maahanmuuttoa hyvin tuttu ilmiö Suomessa. Hyvä tietenkin, että maahanmuuttajien myötä asiasta keskustellaan tai ainakin "väitellään" entistä enemmän.

Poliisin tietoon tulleista pahoinpitelyistä 59 prosentissa uhrina on mies ja vastaavasti 41 prosentissa nainen. Parisuhdeväkivallan uhreista kuitenkin 80 prosenttia on tuoreiden tilastojen mukaan naisia. Raiskauksista puolestaan lähes kaikki on naisiin kohdistuneita vaikkakin esimerkiksi vuonna 2015 poliisin tietoon tuli 23 miehiin kohdistunutta raiskausta (samaan aikaan naisiin kohdistui 841 raiskausta).

Miehiä hakataan kadulla, naisia kotona

Väkivalta on siis kirjan nimen mukaisesti hyvin sukupuolistunutta ja tätä teemaa kirja nimenomaisesti käsittelee monesta eri kulmasta. Miehet joutuvat useammin tuntemattomien tekemän väkivallan kohteeksi julkisessa tilassa kun taas naisten kokemuksia määrittävät seksuaalisen väkivallan mahdollisuus ja väkivallantekijän läheinen suhde uhriin. Suomessa naiset tuntevat eurooppalaisia sisaria useammin myös joutuvansa vainon kohteeksi.

Kirja käsittelee siis pääasiassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä oikeudelliselta että sosiaaliselta kannalta. Oikeudellisen näkökulman mukaan Suomi ei ole riittävän hyvin toteuttanut Euroopan neuvoston vuonna 2011 hyväksymää Istanbulin sopimusta, joka koskee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä perheväkivaltaa. Tämä siitä huolimatta, että Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on eurooppalaisittain korkealla tasolla ainakin kyselytutkimusten mukaan.

Kirjassa luetellaan monia Istanbulin sopimuksen kohtia, joita ei ole viety kunnolla Suomen lainsäädäntöön. Kirjan mukaan Suomen lainsäädännössä ei ole esimerkiksi lähisuhdeväkivallan tai lähisuhteen määritelmää.

Tässäkin kirjassa esitettyjä tilastoja voi tietenkin aina kritisoida. Eurooppalaisissa selvityksissä pitäisi aina ottaa huomioon, kuinka paljon ihmiset ylipäätään ilmoittavat väkivallasta. Takapajuisissa maissa naiset voivat pitää esimerkiksi perheväkivaltaa normaalina ilmiönä, kun taas Suomessa ilmoituskynnys poliisille on herkempi.

Yhtä kaikki, kaikki väkivalta on tietenkin tuomittavaa ja Suomessakin lainsäädännöllä kannattaa tähdätä siihen, että piilossa tapahtuva väkivalta saadaan esiin. Rangaistuksia tärkeämpää on pyrkiä siihen, että väkivaltaisuus ylipäätään vähenisi. Erilaisilla hankkeilla tämä tavoite onkin osin saavutettu.

Onko suostumusta, onko väkivaltaa?

Lähisuhdeväkivallan lisäksi kirja pureutuu seksuaaliseen väkivaltaan ja hyväksikäyttöön. Kirjassa kerrotaan, kuinka raiskaukset ovat vuosisatojen vieriessä muuttuneet yhteisön ongelmasta yksilön ongelmaksi. Ennen miehen ja sitä kautta suvun omaisuudeksi mielletty nainen oli "pilattu" ja uhri nähtiin usein itse jollakin tavalla syylliseksi tekoon.

Nykypäivää lähestyttäessä raiskausta määriteltäessä on keskiöön noussut naisen suostumus yhdyntään ja yhä edelleen tämä aiheuttaa oikeussaleissa ongelmia, kun lainsäädännössä keskitytään siihen, pakotettiinko uhri yhdyntään. Kirjassa on yksi luku, joka käsittelee oikeuteen menneitä raiskaustapauksia ja näytön toteamisen problematiikkaa.

Raiskausmyytit vaikuttavat viranomaisiin

Heini Kainulaisen artikkeli käsittelee raiskausmyyttejä. Myytin mukaan tekijänä on yleensä tuntematon, kun todellisuudessa tekijä on yleensä naisen tuntema mies. Myytin mukaan raiskaus aiheuttaa vammoja, naiset pyytävät "sitä" pukeutumisellaan ja myytti on artikkelin mukaan myös se, että uhri yrittää vastustella kaikin voimin, kun todellisuudessa Kainulaisen mukaan monet vastustelevat, mutta uhri voi lamaantua ja arvioida vastustelemisen liian vaaralliseksi. Kainulaisen mukaan myytit vaikuttavat siihen, minkälaisia raiskauksia poliisille ilmoitetaan ja miten niihin eri oikeusasteissa suhtaudutaan.

Kirja antaa kattavan kuvan naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja siihen liittyvistä lainsäädännöllisistä ongelmista. Jonkun verran käsitellään myös nuorten tekemää väkivaltaa ja kuriositeettina on artikkeli romaninaisten erityisongelmista, kun puhutaan perheväkivallasta. Viimeisessä luvussa selvitetään myös kunniaan liittyvää väkivaltaa ja pakkoavioliittoja.

Kirja on oiva opus sosiaalityöntekijöille ja alan viranomaisille mutta osa artikkeleista on varmasti mielenkiintoisia myös suurelle yleisölle.