Rannikkovartiosto takavarikoi yli 1 000 kiloa huumeita Intiassa – kuusi miestä pidätettiin

Intian rannikkovartiosto kertoo takavarikoineensa yli tuhannen kilon painoisen lastin ketamiinia Intian valtamerellä.

AFP:n mukaan ketamiinilastin arvo on arviolta 42 miljoonaa dollaria eli noin 38 miljoonaa euroa. Takavarikon lisäksi rannikkovartiosto pidätti kuusi myanmarilaista miestä.

Rannikkovartioston lentokone oli huomannut keskiviikkona aluksen Intialle kuuluvien Nikobaarien lähettyvillä. Saariketjun lähistöllä havaitun, rannikkovartioston epäilykset herättäneen aluksen valot olivat olleet poissa päältä, kertoi maan puolustusministeriö tiedotteessa.

Alus ei vastannut, kun siihen yritettiin ottaa yhteyttä radion välityksellä.

Yli tuhat pakettia Kultaisen kolmion tuotoksia

Lopulta rannikkovartiosto nousi perjantaina alukseen, josta löytyi 57 säkkiä epäilyttävää ainetta.

– Alustavat analyysit paljastivat epäilyttävän aineen olleen ketamiinia ja aluksessa oli sitä yhteensä 1 160 kilon painoista pakettia, ministeriö kertoi.

Kuusi miestä ja lasti vietiin Andamaanien ja Nikobaarien pääkaupungin Port Blairin satamaan, jossa tutkijat kuulustelivat miehiä.

Viranomaisten mukaan miehet olivat kertoneet lähteneensä Myanmarista 14. syyskuuta. Puolustusministeriön mukaan miesten oli ollut määrä tavata toinen alus Malesian ja Thaimaan merialueiden välisen rajan lähettyvillä lauantaina.

Kultaisen kolmion alue oikea huumetehdas

Nikobaarit sijaitsevat lähellä Kaakkois-Aasiaa ja Myanmarin rannikkoa. Myanmarin, Laosin ja Thaimaan raja-alueilla sijaitsee lainsuojaton Kultaisen kolmion alue, jonka syrjäisissä viidakkolaboratorioissa valmistetaan suuria määriä muun muassa heroiinia ja metamfetamiinia. Viidakosta huumeet salakuljetetaan ympäri Aasiaa ja myös sen ulkopuolelle.

Kultaisen kolmion alueella valmistetaan toisiksi eniten huumeita koko maailmassa. Sitä tuotteliaampi alue löytyy Latinalaisesta Amerikasta.

A-klinikkasäätiön ylläpitämän Päihdelinkki-sivuston mukaan ketamiinia käytetään pääasiassa ihmisten ja eläinten nukutusaineena esimerkiksi leikkausten yhteydessä. Sen päihdekäyttö on lisääntynyt entisestään maailmalla 2010-luvulla, mutta keskusrikospoliisin tilastojen mukaan ketamiini on Suomessa kuitenkin harvinainen löydös. 

Lue myös:

    Uusimmat