Pirkanmaalla Pyhäjärvellä ja Vihdin Enäjärvellä on raportoitu kalakuolemista. Kyseisissä tapauksissa rannoilta on löydetty kellumasta tuhansia kuolleita kaloja. Joukossa on ollut suuriakin yksilöitä.
Tutkija Jukka Ruuhijärvi Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että kyseessä ei ole tavaton tilanne. Kalakuolemia ei esiinny joka kesä, mutta tänä kesänä on ollut sellaiset olosuhteet, että joissakin järvissä on paikallisesti tapahtunut kalakuolemia.
Ruuhijärvi huomauttaa, että kalakuolemat eivät ole koskeneet järvien koko kalakantaa vaan pientä osaa. Tilanne on koskenut etenkin matalilla vesialueilla oleskelleita kaloja.
– Kun vesi on hyvin lämmintä, siihen liukenee vähemmän happea kuin kylmempään veteen. Öiseen aikaan varsinkin tyyninä öinä happi vähenee nopeasti vedestä kun vesikasvit ja levät eivät tuota sitä lisää.
– Tällöin nimenomaan matalissa paikoissa elävät pienet kalat voivat kuolla hapenpuutteeseen. Myös veden pH-arvo saattaa muuttua jossakin osassa järveä haitalliseksi kaloille.
Kuolleet kalat eivät terveyshaitta
Sinänsä pelkkä lämmin vesi ei riitä kaloja tappamaan, joskin lajikohtaisia eroja on.
Ruuhijärvi toteaa, että joillekin lohikaloille 25 asteen lämpötila voi olla jo kohtalokas. Pyhäjärven ja Enäjärven tapauksessa ei ole kuitenkaan viitteitä siitä, että kalat olisivat kuolleet liian lämpimän veden takia.
Mittauksissa veden hapettomuus ei välttämättä edes näy.
– Hapeton hetki saattaa kestää vain muutaman tunnin. Ja sitten kun happipitoisuutta mitataan niin ei välttämättä huomatakaan mitään.
