Rallissa käyttöön mullistava uudistus viikonloppuna – kuljettajat epäileväisiä: "Mahtaakohan tämä toimia"

Esapekka Lappi testasi autoaan Suomen MM-rallia varten 1:41
Esapekka Lappi testasi autoaan Suomen MM-rallia varten.

Perjantaina starttaavassa Italian EM-rallissa kokeillaan ensi kertaa virtuaalista shikaania. Legendaarinen kartanlukija ja FIA:n sporting delegate Miikka Anttila kertoo MTV Urheilulle ison uudistuksen hyödyistä, haitoista ja tulevaisuudennäkymästä myös MM-ralleja silmällä pitäen.

Rallissa shikaanilla tarkoitetaan radalle asetettua hidastetta, jolla halutaan hetkellisesti alentaa auton nopeutta. Tavallisesti shikaanit ovat fyysisiä. Niitä tehdään esimerkiksi siirtämällä paaleja radalle, pakottaen kuljettajaa hidastamaan tai kiertämään ne.

Virtuaalisessa shikaanissa ei kuitenkaan ole minkäänlaista fyysistä estettä. Kyse on sen sijaan radalle merkitystä alueesta, jonka sisällä kuljettajan on yksinkertaisesti hidastettava ennaltamäärättyyn nopeuteen. Sen jälkeen voi taas painaa kaasun pohjaan.

– Se on ihan vastaava tilanne, kuin että siellä olisi joku ahdas paikka mistä mennään läpi. Nopeus vaan ripeästi alas, ja sen jälkeen, kun tavoite on saavutettu, niin siinä kiihdytetään taas saman tien, Anttila kertoo MTV Urheilulle.

Italian EM-ralli on ensimmäinen FIA:n arvosarja, jossa virtuaalista shikaania käytetään yhdellä kahteen kertaan ajettavalla erikoiskokeella. Samanlaista systeemiä kokeiltiin aiemmin kesällä myös SM-rallissa.

Italiassa alue on 220 metriä pitkä ja nopeus on pudotettava 50 kilometriin tunnissa. Auton sisällä on hieman matkapuhelinta suurempi näyttö, josta kuljettaja näkee nopeutensa ja milloin hän on saavuttanut tavoitenopeuden. Näyttö varoittaa keltaisella shikaanin lähestymisestä ja muuttuu vihreäksi, kun vaadittavassa nopeudessa on käyty.

– Oli pientä epävarmuutta tästä järjestelmästä. Puolan EM-rallin aikaan teimme pienen kokeen päästäksemme itse näkemään sen näytön ja mitä siinä tapahtuu virtuaaliseen shikaaniin ajaessa. Sen jälkeen ei kuitenkaan ollut pienintäkään epäilystä siitä, etteikö sitä pystyisi ralliautossa toteuttamaan. Sen tilanteen tullessa, on todella yksiselitteistä mitä kunkin pitää tehdä, Anttila kertoo.

Merkittäviä hyötyjä

Virtuaalisen shikaanin hyödyt nousevat esiin etenkin kustannuspuolella. Esteratojen asettaminen käy helpommaksi ja halvemmaksi, eikä kukkarolle kalliiksi käyviä kolareita synny samalla tapaa kuin fyysisten shikaanien kanssa.

– Ihan selkeästi tuo on kustannussäästö, jos ajatellaan esimerkiksi miten paljon fyysisen shikaanin tekeminen maastoon vie useilta henkilöiltä työaikaa. Virtuaalisen kohdalla on toki merkattava, mistä alue alkaa ja niin päin pois, mutta se on aika pieni työmäärä verrattuna siihen, että siellä siirreltäisiin paaleja traktorilla oikeille paikoille, Anttila vertaa.

– Sen lisäksi lokasuojat ja muut ovat kalliita, eli jos shikaaniin ei nyt jäisi niitä tai puskureita, niin kustannussäästö kuljettajalle on myös merkittävä. Näiden asioiden puolesta virtuaalinen shikaani on todella suositeltava tapa tehdä se nopeuden pudotus.

Haittoja on puolestaan vähän, jos yhtään. Anttilan mukaan vain todella huono tuuri ulosajon yhteydessä voisi aiheuttaa ongelmia järjestelmään.

– Ainahan on mahdollista, ettei järjestelmä näytä auton nopeutta miten pitäisi. Esimerkiksi jos GPS-signaali jostain syystä katoaa. Laitevalmistajan mukaan se on kuitenkin toiminut 99.9 prosenttia käyttökerroista. Signaalin katoaminen liittyisi vain siihen, että auto on mennyt ulosajossa ympäri, ja GPS-antenni vaurioitunut, mutta nämä ovat harvinaisia tapauksia.

Signaalin katoamisellekin on luotu varasuunnitelma. Tutkat vahtivat, että kuljettaja läpäisee virtuaalisen shikaanin oikealla nopeudella. Autojen sisällä on myös omat tiedonkeruulaitteensa, joten GPS-vikoja ei voi keksiä oman tilanteensa hyödyttämiseksi.

– Roomassa järjestäjällä on siellä toimihenkilö, joka mittaa tutkalla kaikkien autojen nopeuden. Ikään kuin varmistaa, että nopeus on tarpeeksi alhainen. Sitten taas toisaalta jos kävisi niin, että kilpailija sanoisi GPS:n olleen viallinen, näkisimme GPS-seurannasta, oliko siellä signaalia vai ei. Kaikissa ralliautoissa on myös tiedonkeruu, joka näyttää nopeuden kilometritunnin tarkkuudella. Aina löytyy joku keino vahvistaa, että kilpailija on ollut tarpeeksi alhaisessa nopeudessa.

Kuljettajien epäilykset jäänevät unholaan

Kuljettajat eivät ole päässeet kokeilemaan virtuaalista shikaania käytännössä vielä ennen viikonlopun EM-rallia. Uutiset mullistavasta uudistuksesta on kuitenkin otettu epäileväisesti vastaan.

– On tullut kysymyksiä, sekä epäilyksen sävytteistä puhetta siitä, että mahtaakohan tämä toimia. Olen kuitenkin aika varma, että rallin jälkeen kommentit tulevat olemaan ainoastaan positiivisia. Ainakin kun miettii sitä omaa kokemusta, Anttila sanoo luottavaisena.

– Tarkoitus näissä ei kuitenkaan ole järjestää mitään ylimääräistä tilaisuutta päästä rankaisemaan kuljettajia, vaan kyse on ihan pelkästään turvallisuudesta.

Voiko virtuaalisessa shikaanissa saada jollain tapaa kilpaetua?

– Se pieni hyöty, mitä siinä pystyy jollain tapaa tekemään, on ajoittaa hidastus oikein. Eli että missä kohtaa sitä 220 metrin pätkää teet sen hidastamisen. Voit tehdä kovan jarrutuksen heti alueen alkuun, jolloin pystyt periaatteessa kiihdyttämään koko sen loppualueen läpi.

– Siinä mielessä onkin ihan mielenkiintoista nähdä, miten eri kilpailijat toteuttavat sen. Nyt ensimmäisellä kerralla voisi odottaa kaikkien jarruttavan vielä alkuun, saadakseen sen heti vain pois alta.

Anttilan mukaan virtuaalista shikaania halutaan kokeilla Italiassa, koska Roomassa sille tienpätkälle, jonne hidasteen on määrä tulla, ei mahdu fyysisiä esteitä. Italian EM-rallista kerätään sen jälkeen lisää mielipiteitä ja tilastotietoa, jonka pohjalta virtuaalista shikaania voidaan kaavailla FIA:n muihinkin kilpailuihin.

– Virtuaalisten shikaanien saaminen MM-ralliin on pitkällä tähtäimellä tavoite. On mahdotonta sanoa milloin, tai että voisiko se korvata kaikki fyysiset shikaanit. Viikonloppuna saamme tuloksia, joiden pohjalta tehdään ratkaisuja taas tulevaisuuden kannalta.

Lue myös:

    Uusimmat