Rallin MM-sarjan uudet hybridiralliautot osoittivat Monte Carlossa tammikuussa, että huolet tekniikan kestämisestä olivat pääosin turhia.
Rally1-autot tuottavat erikoiskokeilla hybridiyksiköiden kautta kiihdytyksissä lisää voimaa hetkellisesti. Jarrutuksissa järjestelmää puolestaan ladataan. Tarkoituksena on ajaa myös siirtymillä tiettyjä osuuksia sähkövoimalla. Nämä osuudet ovat kuitenkin olleet huvittavan lyhyitä koko reittiin nähden.
Monte Carlossa tammikuussa sähkösiirtymiä oli 0,3 prosenttia kaikista siirtymistä. Helmikuun lopun Ruotsin MM-rallissa luku on vieläkin pienempi, vain 0,07 prosenttia. Ruotsissa sähköllä ajetaan vain huoltoparkissa.
Taustalla ovat sekä uuteen tekniikkaan liittyvät epävarmuustekijät kylmässä kelissä kuin myös akkujen varsin pieni koko.
– Eihän se tosiaan hirveästi ole. En tiedä, onko siitä sähköstä tosiaan siirtymien osalta niinkään hyötyä ekologisuuden osalta. Kaupungin keskustassa on ihan kiva, että ajetaan sähköllä. Ei ole ääntä eikä meluhaittaa, eikä tule kaupunkiin pakokaasuja, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kommentoi asiaa MTV Urheilulle.
– Määrät ovat kokonaisuuteen nähden olemattomia. Se vain lisää vähän tarkkuutta ja työllistää tiimiä, että muistetaan muistuttaa kuljettajia niistä sähköosuuksista. Jos ei sitä tee, niin siitä rangaistaan.
LUE MYÖS: Toyotan WRC-tallin haastajaohjelmaan uusia kuskilupauksia – muuttavat Suomeen Mikko Hirvosen valmennukseen
Latvala kuitenkin korostaa, ettei sähköllä ajettavien siirtymäosuuksien ole edes tarkoitus lisätä lajin vihreää puolta. Isompi muuttuja löytyy Latvalan mukaan polttoainepuolelta.
– Faktahan on se, että ei näillä akuilla ihan älyttömiä määriä pystytä edes ajamaan. En koe, että sillä on niin suurta merkitystä, paljonko hybridillä voidaan siirtymillä ajaa. Se on nyt 0,3 prosenttia ja vaikka päästäisiin viiteen prosenttiin, on se edelleen hyvin marginaalista, Latvala aloittaa.
