Jari-Matti Latvala epäilee uusien WRC-autojen turvallisuutta – kertoo esimerkin hengenvaarallisesta tilanteesta: "Jos sillä autolla ajaa metsään"

Kansainvälinen autoliitto FIA antoi viimein maalis-huhtikuun vaihteessa lopullisia sääntöjä kauden 2022 WRC-hybridikilpureita varten.  Kustannuksia halutaan säästää, mutta toivottavasti lajin näyttävyydestä ei tingitä.

Seuraavan sukupolven ralliautoihin laitetaan niin sanottu Global Race Engine -moottori (GRE), joka on käytössä myös nykyisissä WRC-autoissa.

Huhujen mukaan sekä Hyundai että M-Sport Ford olisivat halunneet hybridiautoihin nykyisten R5-autojen koneet. Tommi Mäkisen< johtama Toyota sai kuitenkin tahtonsa läpi ja myös kauden 2022 autoissa on kunnon voimanpesä, joskin moni muu elementti supistuu.

– Minun mielestä uusi moottorisääntö on ihan hyvä, että pysytään näissä nykyisissä koneissa. Autoissa on hyvä olla voimaa ja ääntä. Onneksi ei menty R5-moottoreihin. Kustannusero oli kuitenkin lopulta aika pieni.

Kuljettajille ja yleisölle on paljon mukavampaa, kun on voimaa ja ääntä, MM-sarjan kautta aikain kokenein kuski Jari-Matti Latvala summaa MTV Urheilulle.

– Nyt kun siipiä ja joustovaraa pienennetään sekä mukana on kiinteä keskilukko, niin vauhti tippuu väkisin. Autot menevät enemmän sivuluisussa. Kiinteällä keskilukolla on ajettu tässä ihan muutama vuosi sitten ja se homma on ihan okei, Latvala jatkaa.

Vaihteistoon liittyvät yksityiskohdat jäivät kuitenkin mietityttämään Latvalaa.

– Ainut asia, mitä en oikein ymmärtänyt, että kun rattivaihde tiputetaan pois, ja mennään takaisin mekaaniseen keppiin. Sitä en oikein tajua. Rattivaihde on keksitty jo 1990-luvulla eli yli 20 vuotta sitten, Latvala ihmettelee.

– Rattivaihteella vaihteistoa ei voi rikkoa, mutta mekaanisella kepillä se on kuskin mahdollista rikkoa. Se ei ole minusta niin iso kustannussäästö, koska ei se rattivaihde ole enää teknologisesti niin ihmeellinen juttu.

Kuten kaikki muutkin WRC-piireissä, myös Latvala tiedostaa, että hybriditeknologia on pakko tuoda autoihin.

– Muutoksia on tehtävä ja sinne suuntaan täytyy mennä. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että pystytään takaamaan kuljettajien turvallisuus, kun niillä akuilla ajetaan. Jos sillä autolla ajaa metsään, ja se pyörii vaikka niin kuin Thierry Neuvillella viime vuonna Chilessä, niin kestävätkö akut sen, eikä tule mitään tulipaloja tai muuta vaaratilannetta, Latvala miettii.

– Sehän on niin, että mitä olen itse ymmärtänyt, että tuollaiset akut saavat auton palamaan puolet nopeammin.

Latvala on keskittynyt koronapandemian pakottaman tauon aikana rakentamaan autoja Tuurissa kotipajallaan.

– Ei ole meihin onneksi korona vielä päässyt pahasti vaikuttamaan. Ihan on normaalisti saatu autoja rakennettua. Nyt on ainakin hyötyä siitä, että asuu maaseudulla ja pienemmällä paikkakunnalla, Latvala naureskelee.

Lue myös:

    Uusimmat