Rallin MM-sarjaan on tulossa kovasti odotettu muutos: "Ei epäilystäkään"
Rallin MM-sarjassa täksi kaudeksi käyttöön otettu, vuoden mittaan runsaasti kritiikkiä osakseen saanut pistesysteemi on muuttumassa ensi kaudeksi.
Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala puhui jo aiemmin siihen suuntaan, että jonkinlainen muutos on luvassa, ja nyt FIA-pomo Andrew Wheatley enemmän tai vähemmän vahvistaa asian.
– Mielestäni tulemme näkemään evoluution, ei epäilystäkään, Wheatley sanoo Autosportin mukaan.
– Asiasta päättää MM-rallikomissio, ja heidän täytyy tehdä se vasta vuoden viimeisessä kokoontumisessa.
MM-sarjassa jaetaan nykyään pisteitä kolmessa eri kategoriassa.
Lauantai-iltana pannaan jakoon ehdolliset pisteet kilpailun siinä kohtaa kymmenelle parhaalle (18–15–13–10–8–6–4–3–2–1) kuljettajalle, joiden on kuitenkin päästävä maaliin kuitatakseen nämä pisteet.
Sunnuntailta pisteitä jaetaan koko päivän seitsemälle nopeimmalle (7–6–5–5–4–3–2–1) ja viimeisen erikoiskokeen viidelle nopeimmalle (5–4–3–2–1).
Suurin ongelma tässä systeemissä on sen monimutkaisuuden lisäksi se, että rallin voittava kuljettaja ei välttämättä saa suurimpia pisteitä. On siis teoriassa mahdollista voittaa kauden kaikki osakilpailut ja jäädä silti MM-sarjassa jokun taakse.
Voisi kuvitella, että ainakin tähän tulee ensi vuonna muutos.
– Meillä on neljä ehdotusta, erilaista systeemiä, joita käymme nyt läpi ja katsomme, miltä ne näyttäisivät, jos ne olisivat käytössä tällä hetkellä, MM-rallikomission puheenjohtaja Pernilla Solberg sanoi Autosportille.
– Haluamme varmistaa, että kaikki ymmärtävät ja ovat yhtä mieltä, ja sitten asiasta äänestetään myöhemmin tänä vuonna.
Kisojen luonne muuttui
Nykyinen pistesysteemi on muuttanut kisojen luonnetta merkittävällä tavalla, ja esimerkiksi valmistajien MM-sarjan pistetilanne näyttää tällä hetkellä huomattavan paljon erilaiselta kuin miltä se näyttäisi vuosina 2017–2023 käytössä olleen pistesysteemin mukaan.
Kun kaudesta on ajamatta kolme osakilpailua, Hyundai on kiinni merkkimestaruudessa 35 pisteen erolla Toyotaan. Vanhalla pistesysteemillä Toyota johtaisi Hyundaita seitsemällä pisteellä.
Nykyinen pistesysteemi korostaa monien mielstä turhankin paljon rallin päätöspäivää sunnuntaita, josta on jaossa maksimissaan 12 pisteen potti kuljettajaa kohden. Lauantai-iltana suurin jaettava pistepotti on 18.
Kun tätä peilaa ajettuihin kilometreihin, epäsuhta käy selväksi.
Torstai-lauantaipäivinä on ajettu tähän mennessä 82 ja sunnuntaipäivinä 18 prosenttia koko kauden ek-kilometreistä. Viikonlopun täydestä pistepotista (30) jaetaan kuitenkin vain 60 prosenttia lauantaina ja peräti 40 prosenttia sunnuntaina
– Jotkut ovat valittaneet nykyisestä systeemistä, toiset ovat hyödyntäneet sitä strategisesti omaksi edukseen tai pelastaakseen itsensä pinteestä. Jotkut eivät halua ottaa riskejä, Wheatley sanoo.
– Se, mitä emme ole tänä vuonna kuulleet, on valitus siitä, että sunnuntaipäivät olisivat olleet tylsiä.
Hyundai on kerännyt seitsemän lauantaipistettä Toyota vähemmän, mutta sunnuntaipisteitä Hyundailla on 42 enemmän kuin Toyotalla.
Kuljettajien MM-sarjaa johtava Hyundain Thierry Neuville taas on kerännyt yhden lauantaipisteen vähemmän kuin kolmantena oleva Toyotan Sébastien Ogier, mutta sunnuntaipisteitä Neuvillella on 39 enemmän kuin Ogierilla.
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
08:03
Liigaseuroille uskomattomia ongelmia CHL:ssä – nyt esitetään kova kysymys
-
07:56
USA lähettää sotilaita Israeliin
-
07:43
Loistava valmistustapa kaurapuurolle – säästät aikaa ja sähköä!
-
07:30
Venäläiset sotakommentaattorit: Yhdeksän ukrainalaista sotavankia teloitettu
-
07:28
Hyytävä tilasto Huuhkajien tappiokierteestä – avainpelaaja lataa: “Ihan sama millaista tiki-takaa”
-
07:01
Olli Jokiselta värikäs tarina Pavel Buresta – NHL-supertähden yllättävä käsky hämmensi suomalaisen: "Olin, että häh?"
-
06:44
Äänestäjiä ohjaa yhä enemmän pelko, sanoo yhdysvaltalaisprofessori MTV:lle – erään yliopiston tunti osoittaa, miten suureksi kuilu on kasvanut
-
06:40
Lukas Hradeckylta yllättävää tekstiä Markku Kanervan asemasta – “Se helpoin asia vaihtaa”
-
06:31
Probiooteilla hoidetaan ripulia, mutta tiesitkö niiden auttavan myös masennukseen?
-
06:23
Kolme lasta katosi jäljettömiin vuosia sitten – vain tämä mies tietää heidän sijaintinsa
-
06:21
Kirja: Elvis-isän kuolema herätti Lisa Marie Presleyssä silmitöntä vihaa: "En unohda isoisän itkua ikinä"
-
06:07
Jari-Matti Latvalan posketon saldo vaarassa romuttua
-
06:01
Merja Vaara lähti työpaikaltaan ja katosi kuin tuhka tuuleen – tämä 44 vuoden takaisesta mysteeristä tiedetään
-
06:00
Kiina aloitti sotaharjoitukset Taiwanin ympärillä – kartta näyttää piirityksen
-
05:59
Käänne 17-vuotiaan Merjan katoamistutkinnassa: Tiesikö uusi seurustelukumppani sittenkin enemmän?
-
05:55
Israel iski pakolaisleireille, Hizbollah sotilastukikohtaan
-
05:49
Naton ydinaseharjoitus alkaa – tutkija kertoo, miksi Suomen on syytä olla mukana
-
05:39
Lähi-idän tilanne äärimmäisen kireä – EU:n ulkoministerit koolle
-
05:38
Mopopoika kaahasi 6-vuotiaan päälle koulun pihalla Espoossa – pikkupojalle vakavat vammat
-
05:27
YK:n pääsihteeri: Hyökkäykset rauhanturvaajia vastaan ehkä sotarikos
-
Lataa lisää