Rallin maailmanmestaruustaisto huipentuu loppuviikosta ajettavaan Australian MM-ralliin. Kuljettajien MM-taistossa tilanne on kutkuttava, sillä Fordin Sebastien Ogier johtaa sarjaa ainoastaan kolmen pisteen erolla Hyundain Thierry Neuvilleen.
Pääkuvan videolla tunnelmia Espanjan MM-rallista.
Neuville on pitänyt pitkin kautta sarjan kärkipaikkaa hallussaan, mutta vaisut tulokset kauden toisella puoliskolla on pakottanut belgialaisen takaa-ajo asemaan.
Ogier metsästää jo kuudetta perättäistä MM-titteliään. Australian ralli on Ogierille toistaiseksi viimeinen Fordin ratissa, kun ranskalainen siirtyy kauden päätteeksi Citroenille.
Ohuen mestaruussauman omaa myös Toyotan virolaiskuljettaja Ott Tänäk. Tänäk on ajanut häikäisevän kauden, johon kuuluu kolme perättäistä voittoa Suomen MM-rallista lähtien.
Tänäkillä oli mahdollisuus nousta miltei MM-sarjan kärkeen Iso-Britanniassa, mutta tekniset murheet murskasivat mestaruushaaveet olemattomiksi. Toytota-kuljettaja on 23 pistettä Ogieria perässä. Voitosta on mahdollisuus kerätä 25 pistettä ja viimeisen erikoiskokeen viiden kärki kerää pisteitä viidestä pisteestä alaspäin.

