Rallilupauksella jäi kuti piippuun – Toyota-kuskin räpellys ihmetyttää: "Oliko kyse jostain muusta?"

MTV Urheilu antaa kouluarvosanat kuljettajille sunnuntaina päättyneestä Kreikan MM-rallista.

Akropolis-ralli oli tällä kertaa Hyundain juhlaa. Tiimi otti ensimmäistä kertaa historiassaan kolmoisvoiton MM-osakilpailussa.

Toyotalle kilpailu oli tuskaisempi. Yksikään Toyotan tehdastiimin kuskeista ei yltänyt pistesijoille.

Vieraskynänä Kreikan MM-rallin arvosanat kuljettajille jakaa 30 vuotta aktiivisesti lajin tuulia haistellut, pitkän linjan free-toimittaja Miika Wuorela.

Thierry Neuville 9

Kreikan osakilpailu oli parasta Neuvillea hetkeen. Belgi kesti tallikaverin uhittelut ja pystyi paikkaamaan kotirallissaan kokemansa ulosajon harmituksen kauden ensimmäisellä voitolla. Neuville on viime vuodet ollut yhden osakilpailuvoiton kuljettaja, joten nyt kun kausikiintiö on täynnä, eikä kuljettajien mestaruuteen ole minkäänlaisia käytännön mahdollisuuksia, voi Neuville huoletta nostaa riskitasoaan ja yrittää roikkua toistenkin häntä etevämpien kuljettajien kyydissä.

Ott Tänak 8 ½

Tänak teki sen minkä pystyi, mutta lähtöpaikka perjantaina ja pienoiset tekniikkaongelmat hybridiyksikön kanssa söivät mahdollisuuden taistella tasapäisesti voitosta tallitoveri Neuvillea vastaan. Kauden neljättä voittoa ei Tänak vielä kuitannut, mutta aikaa taisteluun on yhä kolmen rallin verran.

Dani Sordo 8+

Espanjalaiskonkari teki varmaa työtä läpi viikonlopun. Huippuvauhtiin ei Sordo tällä kertaa yltänyt, mutta Hyundain vuorotteluvapaalla oleva kokenut työjuhta ymmärsi hyvin pitkän ja vaativan kisan rasitukset. Ruksailemalla Sordo puski tiensä lopulta palkintokorokkeelle.

Kalle Rovanperä 6-

Tämä kisa ei totisesti ollut Kalle Rovanperän. Arvosana osoittaa tässä tapauksessa enemmän kollektiivista arvosanaa tiimille kuin Rovanperälle yksinään. Perjantain aura-auton roolille hän ei voinut mitään, mutta lauantain puuhun ajo söi monta MM-pistettä. Rovanperän nykytasoon verrattuna kyse oli ikävästä suvantovaiheesta, vaikka Powerilta neljä lisäpistettä tulikin.

Esapekka Lappi 8

Lappi teki kypsää suoritusta parhaana Toyota-kuljettajana, aina siihen asti, kun tekniikka petti. Se ei kuitenkaan Lapin suoritusta himmennä, sillä suorituskyvyssä mitattuna pieksämäkeläinen on täyttänyt hyvin ne saappaat, jotka hänelle kuluvaan kauteen keikkakuljettajana ojennettiin.

Elfyn Evans 7-

Kahden kovan vuoden jälkeen Evansin käyrä osoittaa alaspäin. Walesilainen on hukannut kykynsä ajaa huimia suorituksia, ja päälle näkee, että se syö miestä rotan lailla. Kuten aina suurmestarien lopettaessa, joku uskoo olevansa oven takana seuraava. Niin luuli Evanskin, kunnes nuori Rovanperä otti paikkansa jonon kärjessä kyynärpäätaktiikalla. Kreikassa Evansin kilpailukyvyttömyys oli osa Toyotan kollektiivia, mutta muutoinkin Evansilla on paljon parannettavaa, jos hän vielä ensi vuonna haaveilee haastavansa mestaruudesta.

Gus Greensmith 7

Brittikuljettaja on löytänyt oman tasonsa jo kauan sitten. Kehityksen osalta ei tulevaisuus tuo enää mitään ratkaisevasti erilaista, joten Greensmithin vauhti on tässä. Palkintokorokevauhtiin ei ilman muiden havereita ole asiaa. Ainut asia, josta Greensmith voi löytää uutta pontta tekemiseensä, on virheiden karsiminen pois. Liian usein on myös auton tekniikka pettänyt, mikä on sinänsä tiimin päänsärky.

Sebastien Loeb 9

Loeb on kuin satuhahmo, joka ponnahtaa harvoin, mutta varmasti takaisin rallitaivaan kirkkaimmaksi tähdeksi. Yhdeksänkertainen maailmanmestari on osallistunut tällä kaudella neljään ralliin. Hän on johtanut niistä kolmea, mutta voittanut vain yhden. Kahdesti miehen on pettänyt tekniikka, ja Portugalissa virhe oli oma, ja harvinaisen simppeli. Kaikesta huolimatta Loebin suoritukset ovat olleet erinomaisia, ja useimmille kilpakumppaneille suorastaan häpeää tuottavia. Tekniikan poikimista ei voi laittaa Loebin piikkiin, joten suoritus oli Kreikassakin ehdottoman kiitettävä.

Craig Breen 6+

Suurin odotuksin M-Sportin ainoaksi palkkakuljettajaksi värvätty Breen on ollut kauden pahin alisuorittaja. Ford ei ole osunut miehen näppeihin yhdessäkään rallissa, ja Breenin kokemus huomioon ottaen niin olisi täytynyt tapahtua jo useamman kerran. Psyyke on rallissa, kuten useimmissa muissakin urheilulajeissa, 90 prosenttia suorituksesta, eikä Breenin kuuppa tahdo kestää MM-rallin kiivastempoista ja armotonta rytmiä.

Takamoto Katsuta 5 ½

Siihen nähden, mille tasolle Katsuta on jo päässyt yhtenä MM-sarjan vakiokiertäjistä, oli suoritus Kreikassa melkoinen pohjanoteeraus. Ralli oli vaikea kaikille Toyota-kuljettajille, mutta vaikutti siltä, että Katsuta ei liiemmin edes yrittänyt. Tunsiko hän autonsa niin hyvin, ettei kokenut muuta kuin läpiajelua järkeväksi, vai oliko kyse jostain muusta? Katsutan persoonallisuus on muuttunut viime aikoina aggressiivisempaan suuntaan, mikä voi luvata jotain hyvää tulevaisuudessa.

Pierre-Louis Loubet 7 ½

Nuori ranskalaislupaus aloitti rallin väkevästi ja hyödynsi lähtöpaikkansa letkan hännillä täydellisen tehokkaasti. Sen jälkeen paluu arkeen oli nopea ja väistämätön, eikä rengasrikosta alkanut ongelmavyöry ottanut laantuakseen. Kun Loubet lähetettiin erikoiskokeelle vertailukelpoisella paikalla sarjan huippuihin nähden, jäi kuti piippuun. Lupauksia herättävä suoritus oli kuitenkin nuoren miehen paras tähän asti.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat