Rakkauden rasvaprosentti

Romanttisissa komedioissa vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa, ystävyys syvenee vaivihkaa rakkaudeksi tai koettelemukset saavat vanhan lemmen uudelleen liekkeihin. Vaihtoehtoja on monia, mutta lopputulos on turvallisesti aina sama. Rakkauden rasvaprosentissa Stigu ja Ella tapaavat seksin merkeissä aina keskiviikkoisin. Sopimukseen kuuluu, ettei tapaamisissa tunteilla, avauduta omasta elämästä, käydä kahvilla tai ruveta Facebook-kavereiksi.

TV-draamaa ja lyhytelokuvia ohjannut Mikko Kuparinen on valinnut ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvansa lajityypiksi kaavamaisen romanttisen komedian. Kotimaiset romanttiset komediat ovat usein aika ankeita ja epäromanttisia. Laura Immosen ja Hannamaija Matilan käsikirjoittama tarina sen sijaan on häpeilemättömästi romanttisen lälly.

Romanttisissa komedioissa ihmiset ja heidän elämänarvonsa määritellään usein työn kautta. Rakkauden rasvaprosentissakin liikutaan paljon työpaikoilla ja työtovereiden seurassa. Ja yllättäen eteen osuva yhteinen työprojekti pakottaa Ellan ja Stigun viettämään aikaa muuallakin kuin makuuhuoneessa, mm. Sonkajärven eukonkantokisassa. Mainosmaailmasta elokuva antaa pellemäisen kuvan: kampanjat vedetään improvisoiden hihasta. Kaavaan kuuluu myös, että pääparilla on suuria unelmia ja totuuksia laukovia ystäviä. Tässäkin tarinassa unelmien eteen paiskitaan töitä.

Tarinassa juuri Ella vaatii seksiä ilman tunteita, mutta taustalla ovat hänen omat pettymyksensä rakkaudessa. Stigu on pehmompi, pöytälaatikkoon rustaileva runopoika. Perinteisiä sukupuolirooleja on siis hieman keikautettu. Vaikka Ella alkaa hiljalleen nähdä Stigun kokonaisena ihmisenä, tilanne ei tietenkään voi kehittyä seurustelusuhteeksi ilman suurta vastoinkäymistä, joka johtaa hetkelliseen eroon. Eikä vanhojen suhteiden jättämistä haavoista ja entisistä tottumuksista ole helppo päästää irti.

Ehkä elokuvan juonenkäänteet eivät ole niitä realistisimpia, mutta väliäkö sillä. Elokuvassa ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Se noudattaa uskollisesti lajityypin jäykkää kaavaa, mutta sen henkilöhahmot ja tunnelma ovat sympaattisia. Dialogikin on varsin toimivaa ja sivuhenkilöt mainioita. Lajityyppiä katsellessa kannattaa antautua eskapistisen viihteen vietäväksi ja unohtaa liialliset logiikan vaatimukset.

Teksti: Minna Karila