Rajavartiolaitos lähettää Kreikan rajalle suunniteltuun interventioon Suomesta nelihenkisen partion – lisäksi yksi henkilö operaatiokeskukseen Puolaan
Rajavartiolaitos on päättänyt lähettää nelihenkisen partion Kreikan maarajalla käynnistyvään nopeaan rajainterventioon. Lisäksi yksi ihminen lähetetään operaation koordinaatiokeskukseen Puolan Varsovaan.
Asiasta Twitterissä torstaina kertoneen rajavartiolaitoksen mukaan päätös vastaa Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin tukipyyntöä.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) kertoi keskiviikkona, että Suomi on lähettämässä Kreikkaan rajavartijoiden lisäksi telttoja ja vesiapua.
Kreikka pyysi maanantaina Frontexilta nopean rajaintervention käynnistämistä Kreikan ja Turkin maarajalla. Rajalle on saapunut sankoin joukoin siirtolaisia sen jälkeen, kun Turkki kertoi avaavansa EU:n vastaisen rajansa pakolaisille.
Frontexin kautta Kreikassa on jo ennestään suomalainen partiovene sekä 7–14 suomalaista työntekijää.
Uusimmat
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:27
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
19:53
MTV testasi suomalaisten eurovaalitietämystä – "Ei näytä tutulta"
-
19:48
MTV seurasi: Kanada pilasi Jesse Puljujärven huippuillan – Leijonat suli lopussa
-
Lataa lisää