Rajala lähetyksessä: Näin toimii avoin suhde

Panu Rajala paljasti torstain Studio55.fi-lähetyksessä muun muassa kuinka hän on kokenut avoimen suhteen ja miksi hän ei usko kirjoittavansa kirjaa ex-vaimostaan Katri Helenasta.

Edesmenneestä vaimostaan Elina Ylivakerista kirjoittamassaan Enkeli tulessa -kirjassa Panu Rajala kertoo pariskunnan avoimesta suhteesta. Nyt jälkeenpäin hän toteaa, että se ei välttämättä ollut hänen kohdallaan helppo ratkaisu.

Rajala muisteli Studio55.fi-lähetyksessä, että vapaan suhteen kaltainen idealoginen kuvitelma oli 60−70-lukujen taitteessa vallalla hänen ikäpolvessaan. Tarkoituksena oli, että suhteessa ei oltaisi vanhanaikaisia, mustasukkaisia tai kiinni pitäviä, vaan kumpikin risteilisi tahollaan ja kohtaisi sitten kumppaninsa varmassa suhteessa. Mutta käytännössä se ei aina sujunutkaan niin helposti.

− Kuitenkin ryöpsähtävät esiin sellaiset pidätellyt ja taakse työnnetyt tunteet, ja niin kuin huomasin vasta jälkeenpäin, myöskin mustasukkaisuuden riivaajat. Ihminen ei kuitenkaan kypsy siihen, mitä hän aivoillaan idealistisesti kuvittelee voivansa tehdä, Rajala analysoi lähetyksessä.

Hän pohdiskeli olleensa mahdollisesti se suhteen mustasukkaisempi osapuoli ja huomanneensa myöhemmin avoimen suhteen olleen itsepetosta.

− Ehkä mies itselleen sallii kuitenkin enemmän, vaikka on ajateltu, että mehän olemme nyt yhdessä rohkeita, vapaita ja hulvattomia. Luulen, että Elinakin vasta aivan kuolinvuoteellaan tunnusti, että "Minä aina lossasin, että en välitä, mutta itseasiassa olin koko ajan hirveän mustasukkainen", Rajala paljasti ohjelmassa.

Ei elämäkertaa Katri Helenasta?

Panu Rajala kirjoitti elämäkerran Elinasta omien sanojensa mukaan voimakkaan tunnekiihkon ja tilitystarpeen tuloksena.

− Se oli vähän varomatonta noin yleisesti ajatellen, mutta kirjoitin sen sellaisen tulisen pilven keskellä, jonka tunnelataus oli jatkunut Elinan kuolemasta saakka. En tullut ajatelleeksi, ihan vilpittömästi sanoen, sen vastaanottajia tai tulevaa lukuhetkeä, Rajala totesi lähetyksessä.

Prosessina elämäkerran synty oli kuitenkin samanlainen kuin kaukaisemmasta henkilöstä kirjoittaessakin. Rajala kertoo vasta kirjoitustyönsä aikana käsittäneensä monia asioita ja oppineensa tuntemaan kuollutta vaimoaan syvemmin.

− Jätin vaimon vähän liikaa omine ongelmineen itsekseen painimaan ja sillä tavalla yksin, kun oma työ, menot, kiireet ja intohimot vetivät niin voimakkaasti puoleensa. Olisin mielelläni jälkeenpäin lähestynyt sellaisia kysymyksiä keskustellen, jotka jouduin yksinäisenä monologina kirjoittamaan tähän kirjaan, Rajala sanoi ohjelmassa.

Entisestä vaimostaan, laulaja Katri Helenasta Panu Rajala ei toistaiseksi suunnittele kirjaa. Mies kertoi päivän lähetyksessä, että hän ei halua himmentää laulajatähden loistetta tämän ihailijoiden silmissä − ja näin kuulemma tapahtuisi, jos Rajala toisi ex-vaimostaan esiin liian realistisen kuvauksen.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Panu Rajala kertoi rakkauselämästään vuosien varrelta.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat