Studio55.fi pyysi lukijoitaan kertomaan kokemuksia alkoholismista ja raitistumisesta. Nimimerkki Sirpa Johanna kertoi olleensa raittiina nyt 11 vuotta. Aluksi päivien täyttäminen muulla kuin juomisella oli tuskaa, mutta tilalle tuli jotain paljon enemmän.
Mietin niitä aikoja, kun alkoholi hallitsi elämääni. Avioliittoni oli kriisissä juomiseni takia, joka oli riistäytynyt täysin käsistä. Viikonloppudokaaminen vaihtui jokailtaiseen tissutteluun, ja pian juominen oli päivieni sisältö ja päämäärä. Lopulta join kotona kaiken, mitä olin kaappeihini viikon aikana jemmannut. Illalla juomien loppuessa hyppäsin taksiin ja ajoin johonkin avoinna olevaan räkälään, jossa join lisää.
Naiseksi kestin uskomattomia määriä viinaa, mutta muisti alkoi mennä. Syyllisyys juomisesta ja sen vaikutuksista äitiyteen ja lapsiin kalvoivat. Olin koko ajan enemmän humalassa – räkä poskella.
Selvin päin olo oli kuin helvetissä. Oma itse ja käytös kuvottivat. Fyysiset krapulat tarvitsivat lisää viinaa talttuakseen. Oksensin pitkien putkien jälkeen. Kasvoni turposivat. Itkin ja vihasin itseäni. Rukoilin, että löytäisin itselleni apua. Olin voimaton itseni ja alkoholin suhteen. Ystävästä oli tullut vihollinen.
Pojat olivat paljon hoidossa molempien isovanhempien luona. Kyllä pojilla on kuitenkin ikäviä muistoja lapsuudestaan. Sitä loputonta, kalvavaa syyllisyyttä, jota lasteni takia tunnen milteinpä päivittäin, loiventaa vain ajatus siitä, että olen raitis tänään.
Uudenvuodenaattona minut laitettiin valinnan eteen: joko viina tai perhe. Valitsin perheen, mutta raitistumiseni ei ollut silloin sydämestä lähtevä oma valintani vaan pakko, jotta saisin pitää perheeni.
