Leijonien ammottava aukko sentteriosastolla pakotti päävalmentaja Hannu Aravirran pohtimaan erikoisratkaisuja Salt Lake Cityn vuoden 2002 talviolympialaisen kiekkojoukkueeseen. Mukaan mahtui myös 38 vuotta lähestynyt Raimo Helminen.
Aravirran ongelmien ydin oli tasan 20 vuotta sitten lähestymässä olleissa kisoissa Saku Koivun vakava sairastuminen syöpään. Vaikka Koivu pystyi lopulta palaamaan kaukaloon vielä saman kauden aikana, ei tällainen käänne ollut mitenkään näköpiirissä joulukuussa 2001 tehtyjen olympiavalintojen aikaan.
LUE MYÖS: Sihvonen: Yksi esimerkki osoittaa Jukka Jalosen Leijonat-valintojen poikkeuksellisuuden – "Olemme aavistuksen verran vaarallisen itsetyytyväisyyden vallassa"
Johtavassa roolissa jo 1995 maailmanmestaruudesta asti Leijonissa olleen Koivun puuttuminen toi kisavalmistautumiseen paljon ahdistusta ja epätietoisuutta.
Lopulta Leijonien keskikaistalle valikoituivat Helminen, NHL-sentterit Olli Jokinen Floridasta ja Juha Ylönen Tampa Baysta sekä Eurooppaan ja Jokereihin neljän vuoden Pohjois-Amerikan kierrokselta palannut Antti Aalto.
Aravirran villi kortti oli kuitenkin vielä tässä kohtaa piilossa, sillä hän oli sovittamassa laitahyökkääjänä paremmin tunnettua Sami Kapasta ykkössentteriksi Jere Lehtisen ja Teemu Selänteen väliin.
Ilmeisestä keskushyökkääjäpulasta huolimatta Aravirta sai valinnoistaan kritiikkiä. Mediassa puhuttiin jopa Helmisen "palkintomatkasta", sillä "Raipesta" tuli näin ensimmäinen kuudet olympiakisat pelannut kiekkoilija. Tulosruudun raportti aiheesta löytyy jutun videolta.
– Olympialaisiin palkintomatka. Siinä on taas yksi pieni yritys toimittajalla päästä valmentajan ihon alle, Aravirta naureskelee 20 vuotta myöhemmin.
– Siitä tietysti sai herkullisen kirjoituksen aiheen, luonnollisesti, hän lisää.
Janne Ojanen ehdolla Raipen paikalle
Koivun poissaolon paikkaaminen oli vuonna 2002 mahdoton tehtävä Suomen maajoukkueelle. Nykypäivänä edes Aleksander Barkovin tai Mikko Rantasen poisjäänti ei keikuttaisi venettä läheskään yhtä pahasti, sillä valinnanvaraa on huomattavasti takavuosia enemmän.
– Nykyään on Euroopassa 50–60 pelaajaa, joista oikeastaan kenet vain voi ottaa, kun vain selostat roolin hänelle. Silloin niitä pelaajia oli ehkä 25, ja ne muutamat poisjäämiset olivat niin dramaattisia. Nykyään se spekulointi täytyisi tehdä 20 pelaajalla, Aravirta vertaa.
Valmentaja kertoi jo joulukuun valintatilaisuudessa, että Helmiselle oli mietitty puolustavampaa roolia, jota tämä oli hoitanut tyylikkäästi niin Naganon olympialaisissa 1998 kuin edellisten vuosien MM-kisoissakin.
LUE MYÖS: René Faselilta suoraa puhetta Leijonien kokemasta Venäjä-skandaalista: "Ainoa ihminen, joka tietää"
Aravirralle oli syntynyt vahva luottamus Helmiseen. Tämä oli tuolloin Ilveksessä pelatessaan myös varsin hyvässä kunnossa vielä 37-vuotiaana. Myös hyvän turnauspelaajan ja hengenluojan ominaisuudet tiedettiin, mutta silti kritiikkiä tuli.
– Tietysti pohdintaa suoritettiin ihan loppuvaiheeseen asti, koska meillä oli pieni sentteriongelma siinä, nimenomaan Sakun puuttumisen takia, Aravirta sanoo.
– Minulla on sellainen mielikuva, että kyllä sitä kyseenalaistettiin median taholta, että miksi Raipe? Olisiko Ojasen Janne ollut kisaileva kaveri siitä paikasta. Haimme kuitenkin nimenomaan puolustavaa sentteriä, ja Raipe oli mielestäni luotettavampi sillä osalla. Janne oli enemmän hyökkäävän ketjun ylivoiman pyörittäjä, mutta emme uskoneet, että hänellä olisi riittänyt siihen rooliin pati siellä.
Sentteriruletti alkoi pahasta avaustappiosta
Kisat avanneessa rumassa 0–6-tappiossa USA:a vastaan Helminen oli laitettu nelosketjun keskelle laidoillaan Olli Jokinen ja Juha Lind. Ykköseen mietityllä Sami Kapasella ei yhteispeli Lehtisen ja Selänteen kanssa lähtenyt kulkemaan toivotulla tavalla, joten seuraavaksi paikalle kokeiltiin Antti Aaltoa ja kisat Leijonien osalta päättäneessä 1–2-puolivälierätappiossa Kanadaa vastaan lopulta Juha Ylöstä.
Suomi suoriutui lopulta lyhyeksi jääneistä kisoista varsin mallikkaasti. Käteen jäi alkulohkosta tullut 8–1-murskavoitto Valko-Venäjästä sekä hienon taistelun jälkeen lopulta merkityksettömäksi osoittautunut 3–1-voitto Venäjästä. Yllätyssauma hirvittävällä NHL-nipulla pelannutta Kanadaa vastaan oli elossa aina viime sekunteihin saakka.
Saku Koivun jättämää aukkoa ei silti olisi korvattu millään ratkaisulla.
– Ykkössentteri on niin iso palanen joukkuetta. Se oli sen turnauksen negatiivinen juttu, ettei meillä ollut selkeää ykkössentteriä, eikä sitä oikein löytynyt siihen sitten, Aravirta sanoo.
Vuotta myöhemmin valintaporu alkoi Helmisen kohdalla sen takia, ettei häntä valittu kevään 2003 MM-kotikisoihin. Salt Lake Cityn kritiikillä ei Aravirran mukaan ollut mitään tekemistä tuon ratkaisun kanssa. Olihan Helminen pelannut hyvin myös olympialaisten jälkeen vuoden 2002 MM-kisoissa Ruotsissa.
– Ei. Siinä oli vain niin paljon tarjontaa MM-kotikisoihin sentteriosastolle, Sakusta lähtien, ja sitten oli uusia nousevia kavereita, kuten Santalan Tommi.
– Silloin haettiin vähän enemmän sellaista ’95-mallin kokoonpanoa, jossa ei ole varsinaista puolustavaa kenttää ollenkaan, vaan sellainen neljän kentän masiina.
– Ei Raipe millään tavalla pettänyt 2002 kummissakaan kisoissa, Aravirta toteaa.