Räikkösen vitsailu kesti hetken aueta Max Verstappenille – ”Kimi oli vähän pettynyt sinuun”

Max Verstappen repesi nauruun tajuttuaan, miksi Kimi Räikkönen oli pettynyt hänen suoritukseensa Abu Dhabin F1-kauden päätöskisassa.

Räikkönen keskeytti jo alkukierroksilla teknisen vian takia, mutta ”onnistui” silti pitämään MM-sarjan kolmospaikkansa, kun Verstappen jäi kisassa kolmanneksi ja Mercedeksen Valtteri Bottas viidenneksi.

MM-loppupisteissä Räikkönen oli vain kaksi pistettä Verstappenia ja neljä Bottasta edellä. Kuskien kesken on ollut vitsailua siitä, että kolmoseksi sijoittuva kuski joutuu menemään kauden päätteeksi järjestettävään Kansainvälisen autoliiton FIA:n palkintogaalaan Pietariin.

– Katselin, että jätkät eivät tee minulle hyvää työtä, Räikkönen nauroi keskeytyksensä jälkeisessä tv-haastattelussa.

– Ehkä meidän täytyy mennä Venäjälle. Se ei ole kuitenkaan kaukana, joten katsotaan, hän kommentoi.

Fox Sportsin toimittaja hämmensi seuraavaksi Max Verstappenia, joka ei alkuun tajunnut lainkaan, mistä on kysymys.

– Max, en tiedä oletko kuullut tästä, mutta Kimi oli vähän pettynyt sinuun, koska hänen mukaansa et tehnyt tarpeeksi hyvää työtä, ja hän joutuu sen takia menemään Pietariin palkintojenjakoon, toimittaja aloitti.

Verstappen katsoi ensin toimittajaa kummissaan, mutta repesi lopussa täyteen nauruun.

– Ajattelinkin, että hän sanoisi noin. Olen itse erittäin iloinen siitä, että olen neljäs, Verstappen kuittasi.

Lue myös:

    Uusimmat