Mainos

Radio on matkapuhelimessa usein käytetty lisätoiminto

Radiollisen matkapuhelimen omistajista noin joka viides kuuntelee radiota matkapuhelimellaan vähintään viikoittain.

Miltei kuusi kymmenestä kuuntelee radiota puhelimella vähintään joskus. Joka kuudennella eli yhteensä noin 800 000 suomalaisella on radiollinen matkapuhelin.

Nämä tiedot käyvät ilmi Finnpanelin tutkimuksesta, joka tehtiin maalis-toukokuussa. Puhelimitse tehtyyn tutkimukseen osallistui 5 953 yli 9-vuotiasta henkilöä.

-Radiollisten matkapuhelinten omistajista kuusi prosenttia kuuntelee radiota päivittäin. Voikin hyvällä syyllä sanoa, että radio on osoittautunut suosituksi lisätoiminnoksi matkapuhelimessa, arvioi tutkimuspäällikkö Juha Ourila Finnpanel Oy:stä.

Radiota matkapuhelimella kuuntelevat ahkerimmin 9-14-vuotiaat. Suhteellisesti eniten radiollisia matkapuhelimia on 15-24-vuotiailla.

Ourilan mukaan matkapuhelimen ja sen eri ominaisuuksien käytön arkipäiväistyminen on saanut myös eläkeläiset käyttämään matkapuhelimen radiota ahkerasti.

Matkapuhelinten yleisyyttä ja niiden kuuntelutapoja kartoitettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuosi sitten. Silloin matkapuhelin oli 600 000 suomalaisella.

Tutkimus tehtiin osana Kansallista Radiotutkimusta, jonka uusimmat tulokset löytyvät osoitteesta:

www.finnpanel.fi/tulokset/radio/krt/viimeisin/tulokset.html

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.