Raakel Lignellin kolumni: Tämän kesän tulen muistamaan – projektit jäivät, mutta olen läheisten läsnäolon rikastama

Viikoittainen retki 15 kilometrin päässä olevalle kalasavustamolle, kesätorille ja kyläkauppaan on edellyttänyt sujauttamaan bikinien päälle hellemekon, jonka on salamannopeasti riipaissut päältään välittömästi mökin pihaan ajettuaan.

Tyypillisempien kesäsäiden perusvaatteet, mahdollisimman kuluneet verkkarit ovat jääneet kaappiin. Nyt on menossa ne vanhimmat ja virttyneimmät mahdolliset bikinit, jotka uidessa meinaavat jäädä mereen. Ei kiristä eikä purista mistään.

Projektit jäivät helteen takia

Mökillä tuppaa olemaan joka kesä projekteja, pienempiä ja isompia. Jo vuodenvaihteen jälkeen alan niitä päässäni muhittelemaan, keväällä hirnahtelen ja kuovin jo malttamattomana, olisi päästävä toteuttamaan ideoita. Osoittelen puolisolle erilaisia kuvia:

” Kato tätä, tällainen olis ihana mökillä…”

Tänä kesänä hellelukemat päättivät toisin. En ole laittanut tikkua ristiin. Yrttiruukkua ja kastelukannua kummempaa en ole kopaissut. Silti viikot ovat olleet täysiä.

On ehtinyt seurata aikuistuneen jälkikasvun aatoksia, eleitä, ilmeitä, nauttia heidän kokkaustaidoistaan, ihmetellä trooppista tuntua ja tuoksua luonnossa, lillua lämpimässä merivedessä, venytellä jomottavia jäseniä, rapsuttaa koiruuksia, hätistellä ampiaisia, pelata lautapelejä taivasalla kunnes viimeinenkin valo hiipuu yöksi, lukea kirjoja, ihmetellä lapsenlapsen kanssa marjojen kypsymistä, merenpohjan hiekan muuttuvia kuvioita, maistella herneitä ja rouskuttaa porkkanaa, levittää aurinkorasvaa, laulaa kaikki lastenlaulut, lukea lastenkirjat edestakaisin, nuuhkia lapsen ihon huumaavaa vadelman ja persikan tuoksua, olla itse hiljaa pysähtyneenä, ilman melua, uutisvirtaa, somea, kuulostella ja aistia, unohtaa viikonpäivät ja kello.

Tarve arkeen alkaa nousta

Vielä on lämpöä ja vehreyttä jäljellä, mutta jo alkaa sisuksista nousta halu ja tarve arkeen. Hetkittäin on jo tylsää.

Alan valmistautua vaatteiden pukemiseen, kenkien sovittamiseen jalkoihin, hiusten harjaamiseen, ripsivärin ostoon – edellinen on todennäköisesti kuivahtanut käyttämättömänä meikkipussin pohjalle.

Aivot kaipaavat jo muutakin stimulanssia kuin lauta-ja korttipelit. Odotan pimeneviä iltoja ja aamun raikkautta, olen jo saamaisillani kiinni vatsanpohjassa tuntuvalta kutkutukselta, kun syksy tuo mukanaan rutiinit, ryhdin ja viileä sää asettaa aivotkin toiminta-moodiin. Herää kiinnostus muuhunkin kuin ulappaan, mökin pihapiiriin ja ydinperheeseen.

Akut on ladattu

Olen ladannut akut perusteellisesti. Näin rennoin rantein en muista kesää viettäneeni.

Vaalin nuorten aikuisten ääniä ja olemusta sielussa, jotta voin ne ottaa esiin talven pimeinä hiljaisina iltoina, kun kaikki ovat tahoillaan ja omissa kiireissään. Silloin voin pilkkoa näiden laiskojen, mutta intensiivisten viikkojen hetket pieniksi makupaloiksi, joita imeskelen nauttien ja kiitollisena.

Tämän kesän tulen muistamaan. En pelkästään trooppisuuden hellimänä ja pehmentämänä, vaan läheisten läsnäolon rikastamana.

Olisiko niin, että tämän kesän jälkeen vähän vähemmän taivasteltaisiin etelän mañana-asennetta. Vähemmälläkin hötkymisellä pärjää – kun on pakko.

Luettelin 2-vuotiaan lapsenlapseni kanssa viikonpäiviä. Hän sanoi sunnuntain jälkeen tulevan mummuntai. Tämä kesä oli täynnä mummuntaipäiviä. Tästä alkaakin pikkuhiljaa syksyntai.