Raakel Lignellin kolumni: Aivojen eliksiiri, joka on kaikkien saatavilla – omat silmäni kirkastuvat seitsemän S:n tahdissa

Musiikki on eliksiiriä aivoille. Tutkimusnäyttö on kiistatonta. Musiikki suorastaan voitelee aivoja: aivojen verenkierto ja aineenvaihdunta vilkastuvat ja koko persoonallisuutemme vireytyy. Tarkkaavaisuus paranee ja oppiminen helpottuu, jopa aivojen massa kasvaa.

Musiikin harrastaminen pikkulapsena takaa parhaat tulokset, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä saada hyötyä musiikista.

Musiikin avulla voidaan lievittää muistisairauden oireita ja kuntouttaa aivoja tehokkaasti myös aivoverenkiertohäiriön jälkeen.

Musiikki on kommunikaatiokeinona ikiaikainen ja ylivoimainen. Se vie syvälle muistoihin ja pääsee ihon alle, se liikuttaa mieltä ja tanssittaa jalkaa. Se yhdistää, nostattaa tai rauhoittaa. Musiikki kulkee mukana tuutulauluista hautajaisiin.

Raakelin seitsemän suosikkikappaletta:

Sibelius: Viulukonsertto d.molli, op. 47

Schubert: Kvintetto pianolle ja jousille A-duuri "Forelli-kvintetto", D 667

Schönberg: Verkärte Nacht (Kirkastettu yö) op. 4

Sinatra: Duets-albumi, julkaistu 1993

Sting: Nothing like the Sun-tupla-albumi, julkaistu 1987

Aki Sirkesalo: Mielenrauhaa –albumi, julkaistu 1995

Heikki Sarmanto: Moment Musical-albumi, Eino Leinon runoihin; Maija Hapuoja & Tapani Kansa, julkaistu 1978 

Matka nuoruuden kesään

Kun Stevie Wonderin "You are the sunshine of my life" alkaa soida, siirryn hetkessä vuoteen 1980 Italiassa ja interrail-reissun nuorisomajaan, jonka jukeboxissa se soi kymmeniä kertoja päivässä.

Tunnen pihan eukalyptuspuiden ja käyttämäni shampoon tuoksun, muistan keskustelut muiden asukkaiden kanssa, miten spagetti maistui parhaalle ja oikealle, miltä helteinen suudelma maistui pojan juotua kylmää appelsiinilimpparia, miten aurinko siivilöityi ikkunaluukuista ja teki varjot seinälle. Elämä oli juovuttavaa ja edessä.

Tämän kaiken elän ainoastaan yhden biisin siivillä, jo ensitahdeilla.

Sibeliuksen viulukonserton soidessa lataan oman dna:ni täyteen voimaansa. Mutta mukana on myös erilaisia sävyjä: muistoja yksinäisestä ja ajoittain tuskaisasta harjoittelusta, opettajan tylyistä kommenteista, tunnen epävarmuutta, mutta myös ilmaisun syvää riemua ja antaumuksellisuutta. Muistan tilan, jossa on musiikin virrassa vietävänä ja saa antaa mennä, tuhansien tuntien harjoittelun jälkeen.

Lue myös: 

Raakel Lignellin kolumni: Naisille lanseerattu lomasaari iski lapsuuden haavaani – naiset eivät aina ole toisilleen hyväksyviä, kannustavia tai voimaannuttavia

Muumi-tunnusmusiikin alkaessa alan vaistomaisesti haukotella. Lasten ollessa pieniä se oli äidin lepohetki sohvalla. Tunnarin kaikuessa vaivuin hetkelliseen horrokseen lapset ympärilläni. Olen selvästi ehdollistunut. Joskus laitan Muumi-tunnarin soimaan, kun haluan ottaa nokoset.

Epämieluisasta musiikista fyysinen reaktio

Koen musiikin olevan olennainen osa koko persoonani rakennetta, mutta silti sietokykyni musiikin suhteen on varsin rajallinen. Hermostun kaikesta taustamusiikista, napautan salamana radion pois päältä hypätessäni mieheni auton kyytiin, kotona ei soi musiikki juuri koskaan.

Ja kun se valitusti soi, en pysty tekemään muuta kuin kuulemaan ja kuuntelemaan. Miten muusikko voi tykätä musiikista näin vähän? Ehkä 35 vuotta viulu kädessä täytti oman elämäni kiintiöt.

Oma reaktioni musiikin soidessa on seuraava: ennakoin tulevaa melodiaa ja harmoniaa, sormet lähtevät naputtelemaan näkymätöntä viulunkaulaa ja seuraamaan kuulemaansa. Mikäli musiikki on tuttua ja mieluista, se vie mennessään. Pää täyttyy muistoista, tuokioista, tunteista.

Mikäli musiikki ei ole mieluista, ärsyynnyn heti: otsa rypistyy, lihakset jännittyvät, muurahaiset vilistävät ihon alla, tilanne on saatava poikki. Musiikin kuuleminen on siis varsin kokonaisvaltaista. Hyvässä ja pahassa.

Onko muusikko valioyksilö?

Ammattimuusikon aivot poikkeavat ei-muusikon aivoista. Tutkimuksissa näkyy hyvin laaja-alainen kognitiivisten kykyjen tehostuminen, tämä tukee tarkkaavaisuuden säätelymekanismeja ja vaikuttaa monenlaiseen oppimiseen. Soittoharrastukselle ominainen pitkäjänteinen harjoittelu jättää siis merkittävän jäljen.

Lue myös:

Raakel Lignellin kolumni: Tahdonvoima on myös kemiaa – ja sen voi kuluttaa loppuun

Onko muusikko siis valioyksilö?

Kokemukseni mukaan muusikot ovat keskittymis- ja omaksumiskyvyltään usein erinomaisia. Elämän muut osa-alueet eivät kaikilla ole kehittyneet samassa tahdissa. Varsinkaan huippumuusikoilla.

Sosiaaliset taidot, empatia ja kyky sitoutua eivät kartu yksin kopissa harjoitellessa. Ja olisiko niin, että tässäkin lajissa määrä tekee myrkyn? Että vaikka musiikin soittaminen, sen katseleminen ja kuunteleminen ovat kiistatta enemmän kuin lääkettä aivoille, liika yksipuolisuus kääntyy itseään vastaan.

Ollakseen kokonaisuutena mahdollisimman soiva peli, olisi oltava aikaa myös muulle elämälle, kanssaihmisille, liikunnalle sekä joutilaisuudelle.

Sama problematiikka lienee tyypillinen myös huippu-urheilussa. Huippu-urheilu ei ole terveysliikuntaa.

Kaikki musiikki voitelee aivoja

Tutkimustulosten valossa kannattaisi jokaisen lapsen päästä musiikkiharrastuksen pariin tavalla tai toisella. Nyt puhutaan paljon liikunnan tärkeydestä kasvavalle lapselle.

Hienoa! Mutta olisiko aika herätä myös musiikin harrastamisen suoranaisia ihmeitä tekevälle vaikutukselle? Stop taideaineiden vähentämiselle koulujen opintosuunnitelmissa!

Olisipa mielenkiintoista tietää, kuinka monella elämässään tavalla tai toisella kunnostautuneella kansalaisella on taustalla musiikkiharrastus nuoruudessa.

Kun puhutaan musiikin terapeuttisesta voimasta ahdistuneisuuden, masennuksen ja kroonisen kivun lievityksessä, ei tyylilajilla tutkimusten mukaan ole merkitystä. Klassinen musiikki ei siis ole aivojen hyödyn kannalta sen hienompaa kuin rock tai pop. Kunhan se korreloi kuulijaansa positiivisesti, tuoden mielihyvää.

Youtube-videon setä kuunteli bigband-swingiä -40-luvulta. Se oli hänen elämänsä "music for young people". 

Oletan, että mikäli saan elää vanhaksi, omat silmäni kirkastuvat ainakin useamman S:n tahdissa: Sibelius, Schubert, Schönberg, Sinatra, Sting, Sirkesalo ja Sarmanto. Jos muut kirjaimet pääsisivät unohtumaan.