Raakel Lignellin kolumni: Kerro mitä musiikkia kuuntelet, kerron ikäsi – suomalaisille kaikkein aikojen tärkein artisti on Eppu Normaali

Näin kertoo Teoston ja Musiikintuottajat IFPI Finland ry:n teettämä tutkimus, jossa selvitettiin suomalaisten 16-65-vuotiaiden musiikin ja digitaalisten sisältöjen kulutusta. Tutustuin tutkimustuloksiin mielenkiinnolla. Miten mahdollisesti sijoitun itse tälle kartalle?

Kiinnostavimpien artistien lista vaihtelee ikäryhmien kesken paljonkin, mutta yksi asia yhdistää iästä riippumatta musiikin kuuntelijoita: kaikki toivovat persoonallisia, vahvan oman tyylin omaavia esiintyjiä. Radiossa soiva musiikki kuulostaa liiaksi samalta.

Tutkimustuloksen mukaan valtavirtaa Suomessa on Eppu Normaalin kuunteleminen autoradiosta, mutta niskaan hönkii keski-ikäinen suomiräppiä puhelimellaan Spotifysta kuunteleva kuntoilija.

CD-kausi elää yhä autoissa

Auto on vankka musiikinkuuntelun väline, 90 prosenttia kuuntelee ajaessaan tai matkustaessaan autossa. Radio jyrää ylivoimaisena välineenä, mutta auto on myös cd:n turvasatama.

Suosituin päivittäinen musiikin lähde on muutoinkin edelleen radio, jopa 80 prosenttia vastaajista suosii sitä. Youtuben ja streamauspalveluiden kautta kuunnellaan musiikkia reilu 30 prosenttia ja cd-levyiltä edelleen 25 prosenttia.

Puhelimen käyttö musiikkilaitteena kasvaa jatkuvasti kaikissa ikäryhmissä.

Haemme musiikilla myös yksityisyyttä yleisillä paikoilla: kuntosalilla, ulkoillessa sekä joukkoliikennevälineissä. Tarpeemme omalle reviirille ja yksityisyydelle näkyy siis myös tavassamme käyttää musiikkia.

Mitä musiikkia kuuntelemme?

Musiikin valinnan perusteen painopiste on siirtynyt artistista hyvään biisiin. Mitä nuorempi kuuntelija, sen selkeämpi suuntaus on. Hyvän albumin merkitys on häipynyt taka-alalle, soittolistat kiinnostavat vielä vähemmän.

Suurin osa kuuntelee erilaisia musiikkityylejä.

Ikäryhmittäin ilmenee kuitenkin selkeitä eroja ja musiikkimaku on näissä ryhmittymissä jopa hämmentävän homogeeninen.

16-24-vuotiaat suosivat englanninkielistä poppia, kakkosena tulee suomipop. 25-34-vuotiaat kuuntelevat eniten englanninkielistä rockia ja poppia.

35-54-vuotiaat valitsevat mieluiten suomipopin, seuraavaksi rockin englanniksi tai suomeksi.

55-65-vuotiaat ovat suomipopin ja iskelmän pauloissa.

Nuorimpien lemppareita ovat hip hop/rap sekä EDM eli elektroninen tanssimusiikki, vanhimpien kohdalla nousee klassinen musiikki ja iskelmä.

Kysyttäessä kaikkien aikojen mieluisinta ja henkilökohtaisesti tärkeintä musiikintekijää, kaikkien ikäluokkien suosikki-kärki saattaa yllättää:

Eppu Normaali, Juice, Beatles, Elvis, Abba, Juha Tapio.

Mitä ahkerampi musiikin kuluttaja, sen varmemmin myös musiikkimaku poikkeaa soittolistojen valtavirrasta. Luojan kiitos!

Uusien artistien kohdalla kaikki ikäryhmät haluavat omaa juttuaan tekevää, persoonallista esiintyjää, joka erottuu massasta. Yleisesti koetaan, että kaikki radiossa soitettu kuulostaa liiaksi samalta.

Radio kiinni

Itse pomppaan kaikista todetuista musiikin käyttömalleista ulkoradalle.

En koskaan kuuntelee radiosta musiikkia, varsinkaan autossa. Puolisoni nauraa aina hypätessäni hänen kyytiinsä, että meneekö sekunti vai puolitoista ennen kuin olen ärhäkällä ranneliikkeellä sulkenut radion. Nyt en tarkoita laadukkaasti toimitettuja musiikkiohjelmia, sellaista harvinaista herkkua kuuntelisin mieluusti, en vain siedä soittolistoja.

Jos suinkin mahdollista, välttelen taustamusiikkia, se saa hermojärjestelmäni raivon partaalle. Siksi olen myös maan nopein ostosten tekijä, kaupoissa pauhaava musiikki takaa mahdollisimman nopean poistumisen.

Ulkoillessa viimeinen asia, mitä kaipaan on musiikki, jumpatessa se kuuluu repertuaariin ainoastaan ryhmätunneilla. Maalla asuvana en eksy julkisiin kulkuvälineisiin, en siis niissäkään pakene musiikin pariin.

Olenko musiikin vihaaja?

Olenko musiikin vihaaja? Oletettavasti en, olihan se ammattini pari vuosikymmentä. Siinä on varmaankin syy tiettyyn yliherkkyyteeni. En pysty ”toisella korvalla” kuuntelemaan musiikkia, se vie huomioni heti. Sormet alkavat haamusoittaa viulunkaulalla kuulemaani melodiaa ja ajatus katkeaa kaikesta muusta.

Olen kranttu musiikin suhteen. Mikäli se ei miellytä, reagoin lähes fyysisesti: tuntuu, että ihon alla kiemurtelee toukkia ja rintaa puristaa. On pakko saada tilanne seis. Siis ei musiikkia.

Paitsi kun sen itse valitsen. Ja pakko sanoa, ettei se silloin osu yhteenkään tutkimustuloksen kärkinimeen. Tähän ei edes ikä vaikuta. Olin jo nuorena musiikin ulkokehällä, pysyn siellä edelleen.

Tutkimuksessa ei kysytty lyriikoiden merkityksestä lempimusiikkia valitessa. Oletan, että niillä on monelle ratkaisevan suuri merkitys. Tässä kategoriassa putoaisin syvälle, ulos jopa ulkokehältä. Nolostellen tunnustan, etten kuuntele sanoja juuri koskaan. Millään kielellä. Saatan jopa laulaa jotakin biisiä, sanoilla, kuulematta ja ajattelematta sanoja. Ne ovat vain osa kuulokuvaa. Ei varmaan yllättävää, ettei rap uppoa meikäläiseen.

Yksi poikkeus on: lastenlaulut. Niiden sanoja osaan loputtomat määrät. Mutta niiden käyttöfunktio ei olekaan ollut musiikin kuuntelussa.