R. Kellyn ympärillä vellova kohu kasvaa – jättiyhtiö Sony pudotti tähden listoiltaan painostuksen jälkeen

Sony jätti listoiltaan laulaja R. Kellyn sen jälkeen, kun yhtiöön kohdistettiin vahvaa painostusta. 

Seksikohuissa rypevä R&B-laulaja R. Kelly on pudotettu pois Sonyn listoilta. Yhtiön päätös on seurausta jälleen vellovastasta skandaalista, kun Surviving R. Kelly -dokumenttisarja nosti esiin uusia syytteitä nuoriin naisiin kohdistuneesta seksuaalisesta väkivallasta.

Laulajaa on syytetty esimerkiksi alaikäisiin sekaantumisesta, lapsipornosta ja seksikultin pyörittämisestä 90-luvulta lähtien, mutta tuomiota ei ole tullut.

Viime viikolla Sonyn New Yorkin toimiston edessä järjestettiin protesti, jonka tarkoitus oli painostaa yhtiötä hylkäämään artisti. Sonyn Los Angelesin toimiston yllä naisten oikeuksia ajava järjestö UltraViolet lennätti lentokoneen perässä julistetta, jossa luki: RCA/Sony: Jättäkää seksirikollinen R. Kelly.

Kelly on potkittu pois myös Spotifyn listoilta, ja miehen kanssa yhteistyötä tehneet muusikot ovat poistaneet yhteisiä kappaleita pahoittelujen saattelemana.

Mies on itse kieltänyt syyllisyytensä esitettyihin rikoksiin ja valehdellut esimerkiksi, ettei vuonna 1994 laulaja Aaliyahin kanssa avioituessaan tiennyt tämän olevan vasta 15-vuotias.

Lähde: Spin

Lue myös:

    Uusimmat