Pukki-party alkaa tänään Valioliigassa! Voiko Teemu Pukki murskata Mikael Forssellin hurjan maaliennätyksen? – "Riippuu siitä, millainen fiilis Teemulle tulee"

Englannin Valioliigan nurmeen tarraa perjantai-iltana suomalaispelaajan nappulakenkä ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Teemu Pukki on valmis ottamaan urallaan uuden askeleen, mutta ensimmäinen testi ei juuri voisi olla kovempi. Jos Liverpool joskus on lyötävissä, se on nyt kauden alussa, sanoo seuralegenda Sami Hyypiä

– Olen seurannut Liverpoolin valmistautumista kauteen tiiviimmin. Otteet treenipeleissä eivät ole olleet yhtä hyviä kuin viime kauden vastaavissa, mutta siihen on toki monta eri syytä.

– Harjoitusotteluista on mahdotonta vetää mitään johtopäätöksiä, sillä joukkueet valmistautuvat niihin jo hyvin eri tavoilla. Toiset joukkueet saattavat ottaa pelipäivän aamuna kovan treenin ja nähdä illan ottelun vain harjoituksena, Hyypiä sanoo MTV Urheilulle.

Anfield oli Liverpoolille viime kaudella vahva linnake. Joukkue ei hävinnyt kotona kertaakaan.

– Norwichille voi olla hyvä pelata Liverpoolia vastaan ensimmäisessä ottelussa. Se voi olla nyt helpompaa kuin kahden kuukauden päästä, Hyypiä pohtii.

Pukin onnistuminen Valioliigassa riippuu pitkälle joukkueen onnistumisesta ympärillä. Hyypiä muistuttaa sarjaportaan myötä muuttuvista tekijöistä.

– Se pitää muistaa myös, että Mestaruussarjassa Norwich hallitsi pelejä. Valioliigassa he eivät pääse tekemään samoin. Teemun lähtökohta tehdä maali Valioliigassa on erilainen. Hän saattaa olla 30-40 metriä kauempana maalista, Hyypiä sanoo.

– Suomalaiselle jalkapallollekin olisi iso juttu, jos Teemu onnistuisi Valioliigassa. Silloin englantilaisten joukkueiden kiinnostus suomalaisia pelaajia kohtaan kasvaa entisestään.

Mikael Forssell pitää hallussaan suomalaisten yhden kauden maaliennätystä Valioliigassa 17 osumalla. Hyypiä toivoo Pukin rikkovan ennätyksen.

– Hyökkääjät ovat enemmän luonnonlapsia meihin puolustajiin verrattuna. He kun saavat fiiliksen päälle, menee sisään mistä vain, ja he voivat tehdä yllätyksellisiä juttuja. Se riippuu siitä, millainen fiilis Teemulle tulee. 

– En usko, että asenteesta homma tulee ainakaan Norwichilla jäämään kiinni. Kaikki seurassa tietävät, että heidän on annettava sata prosenttia saadakseen minkäänlaista tulosta ulos, Hyypiä linjaa.

Liverpool ja Norwich avaavat uuden kauden Valioliigassa perjantaina kello 22.00 Suomen aikaa. 


Lue myös:

    Uusimmat