Puhutko puhelimessa yli 30 minuuttia viikossa? Tutkimus paljastaa terveysriskin
Jo puoli tuntia kestävä viikottainen puhelimessa puhuminen on yhteydessä korkeampaan verenpaineeseen, kertoo tuore tutkimus.
European Heart Journal – Digital Health -julkaisussa hiljattain esitellyn tutkimuksen mukaan jo 30 minuutin puhelimessa puhuminen kerran viikossa on yhteydessä korkeampaan verenpaineeseen. Kiinalaistutkijoiden löydökset paljastavat, että puolituntinen puhelimessa vain kerran viikossa voi johtaa 12 prosenttia suurempaan korkean verenpaineen riskiin, mikä puolestaan lisää sydänsairauksien ja aivohalvauksen riskiä. Tutkimuksesta uutisoi New York Post.
Tutkijat päättelivät, että älypuhelimen käyttö säteilee matalia tasoja radiotaajuusenergiaa, jolle altistuminen lyhyenkin aikaa on yhdistetty korkeampaan verenpaineeseen eli hypertensioon.
Kantonin yliopiston tutkijoiden mukaan tulokset ovat merkittäviä, sillä suurimmalla osalla maailman yli 10-vuotiaista on älypuhelin.
– Minuuttien määrällä, jonka ihmiset käyttävät puhelimessa puhuessa, on merkitystä sydänterveyden kannalta. Mitä enemmän minuutteja, sitä suurempi riski, totesi tutkimusta johtanut professori Xianhui Qin tiedotteessa.
Mitä enemmän puhelimessa puhuu, sitä korkeammat riskit
Tutkimuksessa seurattiin 212 046 aikuista UK biopankista – iältään 37–73-vuotiaita–, joista kaikki kertoivat käyttävänsä kännykkää ainakin kerran viikossa. Kellään osallistujista ei ollut seurannan alussa korkeaa verenpainetta.
12 vuoden seurannan aikana havaittiin, että liki 14 000 osallistujaa sairastui korkeaan verenpaineeseen. Kaiken kaikkiaan kännykän käyttäjillä oli seitsemän prosenttia korkeampi riski.
Verrattuna osallistujiin, jotka puhuivat puhelimessa vähemmän kuin viisi minuuttia viikossa, puhelimessa enemmän puhuvilla oli merkittävästi suurempi riski sairastua korkeaan verenpaineeseen: heillä, jotka puhuivat puhelimessa 30 minuuttia tai enemmän, oli kaiken kaikkiaan 12 prosenttia suurempi riski sairastua korkeaan verenpaineeseen.
Mitä enemmän osallistujat viettivät aikaa puhelimessa viikottain, sitä korkeampi oli riski. 30–59 minuuttia viikottain tarkoitti kahdeksan prosenttia korkeampaa riskiä, 1–3 tuntia 13 prosenttia suurempaa riskiä, 4–6 tuntia 16 prosenttia suurempaa riskiä ja yli kuuden tunnin viikottainen puhelimessa puhuminen merkitsi jopa 25 prosenttia suurempaa riskiä sairastua korkeaan verenpaineeseen.
Analyysi osoitti myös, että hypertension riski oli suurin niiden vähintään 30 minuuttia kännykällä puhuvien osallistujien joukossa, joilla oli korkea geneettinen riski sairastua. Heidän riskinsä oli 33 prosenttia suurempi kuin heidän, joilla oli matala geneettinen riski ja jotka puhuivat alle 30 minuuttia viikossa puhelimessa.
Qinin mukaan lisää tutkimusta tarvitaan tulosten varmistamiseksi.
Terveyskirjaston mukaan verenpaine on koholla, jos yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai näitä korkeampi. Jos verenpainetta on tarve alentaa, hyviä tapoja ovat suolan vähentäminen ruokavaliosta sekä liikunnan lisääminen.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää