Professori: Vaikea menneisyys ei povaa vaikeaa vanhuutta

Kun ikää on yli 90, elämää erilaisine kokemuksineen on takana jo runsaasti. Se, vaikuttavatko elämän vaikeat kokemukset hyvään vanhuuteen, on geriatrian professori Jaakko Valjanteen mukaan hyvä kysymys.

– Olemme haastatelleet näitä "tervaskantoja", jotka ovat osallistuneet myös Tervaskannot 90+ -tutkimukseen. Olen ollut mukana haastattelujen purkutilanteissa. Minua itseäni on hämmentänyt, että vaikka on ollut köyhä lapsuus, vaikea sota-aika, ihminen on menettänyt ehkä veljensä, isä ja äiti ovat kuolleet, ystävät ovat kuolleet, puoliso on kuollut, se ei välttämättä näyttäydy siinä hetkessä, kun heitä 95-vuotiaana kohdataan. Tietysti tämä on valikoitu joukko. He kertoivat elämänsä erittäin hyvää elämää, ainakin osa heistä, Valvanne sanoo.

– Ei se, että elämän varrella on vaikeita kokemuksia, välttämättä tarkoita sitä, että vanhuus olisi huono ja onneton. On eri asia, jos on masennusta, joka on vaikea sairaus ja edelleen vajaadiagnosoitu ja vajaahoidettu. Se vie elämänilon, passivoi ja vie toimintakyvyn.

Valvanne kirjoitti yhdessä Lotta Tuohinon kanssa teoksen 60+ – Iloa elämään!. Kirja antaa vinkkejä esimerkiksi sopivasta ravinnosta, liikunnasta ja elämäntavoista. Kohderyhmänä ovat ikääntyneet ihmiset itse, eivät siis esimerkiksi pelkästään alan ammattilaiset.

"Olen vähintään yhtä huolissani siitä, että alidiagnosoidaan"

Kun ihminen ei voi hyvin ja hänen toimintakykynsä on laskenut, on tärkeää etsiä ongelman syy ja hoitaa sitä oikein.

– Puhutaan liikamedikalisoinnista. Olen vähintään yhtä huolissani siitä, että alidiagnosoidaan ja alihoidetaan sairauksia, joita voisi hoitaa.

Ikääntyneiden mielenterveyttä on tutkittu esimerkiksi MielenMuutos-hankkeessa. Valjanne uskoo, että elämän varrella sattuneiden, vaikeiden asioiden käsitteleminen edistää hyvää vanhuutta.

MielenMuutos

MielenMuutos-tutkimus-ja kehittämishanke toimi Espoossa vuosina 2008–2010. Tavoitteena oli keinojen löytäminen masentuneiden ja muistisairaiden iäkkäiden ihmisten psyykkisen hyvinvoinnin edistämiseen, ongelmien ehkäisemiseen ja hoitamiseen. Lisäksi selvitettiin iäkkäiden mielenterveyteen liittyviä julkisia käsityksiä, mielenterveyspoliittisia tavoitteita ja palveluita.

Lähde: Vtkl.fi

– 60+ – Iloa elämään! -kirjassa kerron omaa elämäntarinaani ja omaa vanhenemistani. Jos en olisi käynyt psykiatrin vastaanotolla ja psykoanalyysissa vuosikausia kymmenen vuotta sitten, voi olla, etten olisi tänä päivänä hengissä. Oli tärkeää päästä perille omista tuntemuksista ja tunteista, niistä pimeistä puolista, joita ei ollenkaan osaa hahmottaa. Ja oppia tunnistamaan omat tunteet. Enhän minä osannut antaa edes nimiä tunteilleni, Valjanne kuvaa.

– Kyllä se on antanut ihan toisenlaiset eväät tähän päivään ja tulevaan. Ikään kuin saatoin vaihtaa tällaiselta kuolemaan johtaneelta tieltä ihan toiselle tasolle. Nyt voin suhtautua tuleviin vuosiin varsin optimistisesti näistä lähtökohdista. Olen hoitanut paitsi fyysistä puolta, niin myös mieleeni niin hyvään kuntoon kuin mahdollista.

Alakuloinen mieli ja masennus ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa. Ikääntynyt ei välttämättä itse huomaa tai tunnista masennustaan. Mikään ei tuo iloa, mutta samalla on vaikeaa ymmärtää, miksi näin on.

– Olisi tärkeää, että tällaista ihmistä tuetaan siinä, että hän hakeutuisi hoitoon. Se voi olla vaikeaa, koska ihminen ei näe valoa missään eikä usko, että kukaan voisi auttaa tai ymmärtää. Ei välttämättä näe omaa tilaansa, eli masennusta. Jos siihen saa hoitoa, ja alkaa parantua, niin tajuaa, että olinpa minä huonossa kunnossa, Vajanne sanoo.

Omaisilla on ikääntyneen hoivaamisessa luonnollisesti tärkeä rooli.

– Jos omainen huomaa esimerkiksi vanhempien kohdalla, että jokin alkaa mättää joko muistin, olemuksen, kävelyn tai mielialan suhteen, jos tapahtuu etenevä muutos, ehdottomasti siihen kannattaa puuttua. Mielellään kannattaa selvittää se syy mahdollisimman nopeasti.

Se, saako ihmisen maaniteltua lääkäriin, on toinen tarina. Yksi asia on selvä: luovuttaa ei kannata!