Aivoverenkiertohäiriötapauksia on Suomessa noin 25 000 vuodessa, joista aivoinfarkteja 18 000. Niiden syntymistä voidaan kuitenkin ennaltaehkäistä vähentämällä riskitekijöitä.
Huomenta Suomessa vierailleen neurologian professori Risto Roineen mukaan verenpaine on kaikkein suurin riskitekijä, johon voi vaikuttaa. Aiheesta on myös olemassa tuoretta näyttöä.
– Aivan uusinta tietoa on se, että mitä alhaisempi verenpaine on, sen pienempi riski. Nykyisetkin verenpainetavoitteet ovat riskin näkökulmasta liian korkeita. Aivan tuoreimmissa tuloksissa on osoitettu, että 120 painetaso taitaa sittenkin olla merkittävästi parempi kuin 130–140 paine, Roine kertoo Huomenta Suomen lähetyksessä.
Roine luettelee yleisiksi riskitekijöiksi myös epäterveellisen ruokavalion, tupakoinnin, ylipainon, liikunnan puutteen, diabeteksien ja liiallisen alkoholinkäytön. Riskitekijät ovat yhteisiä muistisairauksien kanssa.
– Siinä tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun estämme molempia samanaikaisesti terveellisimmillä elämäntavoilla, Roine sanoo.
Uusimmat
-
08:59
MM-rallin päivän avaus-EK:lla melkoinen näky – MTV:n meteorologi paiskii 15-tuntisia päiviä Toyotalle: "Haastavimpia ralleja"
-
08:51
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aikaa on todella vähän
-
08:43
Tältä se näytti: USA:n ulkoministeri Antony Blinken laskeutui Helsinki-Vantaan lentokentälle maavoimien turvaamana
-
08:22
NHL-supertähti joutuu kuukausiksi sivuun
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta käynnissä
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
Lataa lisää