Professori Stephen Hawking pelkää tekoälyn korvaavan ihmisrodun: ”Olemme tulleet pisteeseen, josta ei ole paluuta”

Cambridge Newsin mukaan Cambridgen yliopiston professori Stephen Hawking on huolestunut, että robotit tulevat tulevaisuudessa korvaamaan koko ihmisrodun. Hawking on teoreettinen fyysikko ja kosmologi eli hän tutkii muun muassa maailmankaukkeuden rakennetta ja alkuperää.

– Pelkään, että tekoäly korvaa tulevaisuudessa ihmiset. Jos ihmiset suunnittelevat tietokoneviruksia, joku suunnittelee tekoälyn, joka parantaa ja kopioi itsensä.

Näin syntyy Hawkingin mukaan ”uusi elämänmuoto”, joka pystyy päihittämään ihmiset.

Professori toivoo, että nuoret kiinnostuisivat ja osallistuisivat enemmän tieteeseen, jotta uuden teknologian tuomat uhat voidaan torjua tulevaisuudessa.

– Tekoäly kehittyy nopeasti. Viimeaikojen saavutukset, kuten itsestään ajavat autot, ovat vain merkkejä siitä, mitä on luvassa.

Tekoälyyn satsataan valtavasti rahaa, joten Hawkingin mukaan tämän päivän saavutukset eivät ole mitään verrattuna tulevaan.

Hän ei kuitenkaan näe tekoälyn tuovan pelkkiä uhkia. Tulevaisuudessa tekoäly voi hänen mukaansa korjata esimerkiksi aikaisemman teknologian kehityksen tuottamia ympäristöhaittoja ja vähentää köyhyyttä.

Vielä ei kuitenkaan ole varmaa, miten tämä tapahtuisi, koska tekoäly on suhteellisen uusi asia. 

Professori myös kertoi toivovansa, että tiedeyhteisö alkaisi tosissaan pohtia muiden planeettojen asuttamista ihmisillä.

– Uskon, että olemme tulleet pisteeseen, josta ei ole paluuta. Maapallosta on tulossa liian pieni meille. Väestö kasvaa hälyttävää vauhtia ja olemme itsetuhon vaarassa.

Lue myös:

    Uusimmat