Tulevaisuuden teknologiaan liittyy paljon uhkakuvia – näin niihin vastaa Barack Obama

Tulevaisuuteen liittyy paljon uhkakuvia. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kertoi Wiredin haastattelussa oman kantansa muun muassa tekoälystä ja sen turvallisuudesta.

Tekoäly on hiljalleen hiipinyt tieteisfiktiosta todelliseksi, mikä herättää luonnollisesti myös uhkakuvia.

– Tietokoneet alkavat olla jo meitä älykkäämpiä ja jossain vaiheessa me emme ole enää yhtä hyödyllisiä.

– Mielestäni olemme kuitenkin vielä melkoisen kaukana siitä.

Tekoälyä hyödynnetään jo laajalti terveydenhuollossa, sähköntuotannossa ja liikenteeessä, mutta Obama myöntää, että tekoälyyn liittyy myös todellisia huolia. Parhaimmillaan se tuottaa hyvinvointia, pahimmillaan lisää epätasa-arvoisuutta.

Obama ottaa myös kantaa tekoälyn turvallisuuskysymyksiin. Obaman mukaan suurin huolenaihe ei ole se, että koneet valtaisivat maailman, vaan se, että sitä hyödyntävät kyberrikolliset. Kyberturvallisuus on presidentin mukaan asia, jossa on paljon parannettavaa. Tulevaisuudessa kun myös rikolliset tulevat kehittymään aivan uudelle tasolle.

– Yleensä ajattelemme kyberturvallisuutta muureina tai suojautumisena. Yhä enenevissä määrin huomaan kuitenkin ajattelevani sitä enemmän viruksina.

Obaman mukaan kyberturvallisuuden hankaluus liittyy siihen, että vihollinen ei ole niin sanotusti muurien reunoilla vaaniva joukkio, vaan ennemminkin etsii aukkoja, joista pääsee salakavalasti sisään.

Monille suurin ja konkreettisin pelko liittyy kuitenkin niinkin yksinkertaiseen aiheeseen kuin työelämään. Vievätkö robotit tulevaisuudessa työmme? Obama kertoo olevansa enemmän optimistinen asian suhteen: historiassamme on aina luotu uusia työpaikkoja entisten tilalle. Totuus kuitenkin on, että tekoäly tulee korvaamaan ihmisen monessa tehtävässä.


Lähde: Wired

Lue myös:

    Uusimmat