Professori lähetyksessä: Aamu-unisuus tai iltavirkkuus ei ole kuviteltua
Professori Mikko Härmä Työterveyslaitokselta vieraili Studio55.fi-lähetyksessä puhumassa unettomuudesta. Samalla hän antoi aamu-unisille synninpäästön.
Suomalaisista noin yksi kolmasosa eli miljoona ihmistä kärsii ajoittain unettomuudesta. Miksi silti tuntuu, että aamuisin silmät ristissä laahustavat aina samat ihmiset?
– Aamuvirkkuus ja aamu-unisuus ovat keskeisimpiä yksilöllisiä eroja unettomuudessa. Noin puolet näistä ominaisuuksista periytyy geneettisesti, professori Mikko Härmä sanoi lähetyksessä.
– Hyvin monet ihmiset ovat ihan oikeasti sellaisia, että heidän on vaikeampi herätä aamuisin, ja se täytyy ehdottomasti hyväksyä. Kyseessä ei siis ole aina laiskuus, Härmä jatkoi.
Päiväunistakaan ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa.
– Ihmisellä on iltapäivisin luontainen väsymyskohta, puhutaan niin sanotusta 12 tunnin rytmistä. Jos illalla on kuitenkin vaikeuksia nukahtaa, päiväunet kannattaa jättää väliin ja kerätä unta myöhempään.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta unien maailmasta selvisi.
Uusimmat
-
05:53
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys – tuleeko vuosikymmenien takaiseen veritekoon vihdoin selvyys?
-
05:35
USU: Puolet suomalaisista vastustaa rajoituksia lakko-oikeuteen – naisten ja miesten näkemykset eroavat selvästi
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
Lataa lisää