Professori Juhani Suomi arvostelee rankasti Ulkopoliittisen instituutin Upin kuun vaihteessa julkaistua Venäjä-raporttia.
– Nuorten miesten kepeätä käsittelyä, kuvailee Suomi.
Suomi sanoo pitävänsä Upia lobbausorganisaationa. Hän katsoo, että raportissa on Venäjällä pelottelua mutta lisää, että sitä on mediassa melkein joka päivä.
Suomen uusi kirja käsittelee Suomen idänsuhteita ja YYA-sopimusta. Hän sanoo vanhana virkamiehenä pitävänsä ”höperönä” sitä, että suhteita Venäjään hoidetaan nykyisin Brysselin kautta.
– Suomi pystyy ajamaan omia etujaan vain itse. Vanha sanonta kuuluu, että kukaan muu ei puhalla meidän puurolusikkaamme kuin me itse, sanoo Suomi.
MTV:n Uutisextrassa viikonloppuna vieraillut Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen sanoi olevansa huolissaan suomalaispoliitikkojen Venäjä-osaamisesta. Juhani Suomi jakaa huolen.
– Nuorten poliitikkojen ja ilmeisesti myös sotilashenkilöiden mielenkiinto on ihan toisella ilmansuunnalla, sanoo Suomi.
Hänen mielestään Suomessa ei ymmärretä Venäjän turvallisuuspoliittista ajattelua. Juhani Suomen mukaan itänaapurin täytyy saada jonkinlainen varmuus siitä, että vieras valta ei pääse käyttämään Suomen aluetta Venäjää tai Neuvostoliittoa vastaan. Hänen mielestään tämä varmuus kaatui YYA-sopimuksen mukana.
