Tampereen teknillisen yliopiston professori ei ole yllättynyt Finnairia koskevista myyntihuhuista. Jos British Airways yhtiön ostaisi, hyödyt Finnairille ovat hänen mukaansa monenlaiset.
Lentoyhtiö Finnair on joutunut tänään sitkeiden myyntihuhujen kohteeksi. Kauppalehti uutisoi British Airwaysin neuvottelevan Finnairin ostamisesta ja kaupankäynnin olevan jo pitkällä.
Myöhemmin päivällä kauppojen hieromisen kiistivät niin British Airwaysin emoyhtiö IAG kuin Finnairkin. Myöskään pääministeri Juha Sipilän mukaan Valtion omistajaohjauksessa ei tehdä valmisteluja Finnairin myymisestä. Valtio omistaa Finnairista 55,8 prosenttia.
Tampereen teknillisen yliopiston liikenne- ja kuljetustekniikan professori Jorma Mäntynen ei pidä myyntihuhuja yllättävinä. Hänen mukaansa lisäksi se, mikä tänään kiistetään, voidaan jo huomenna myöntää.
– Tällainen vastaava tapahtumaketju on ollut meneillään kolmessa suuressa lentoyhtiöiden allianssissa. Esimerkiksi Air France ja KLM ovat lähentyneet toisiaan ja menneet samaan konserniin Sky Teamin sisällä. Toisaalta Lufthansan ympärille on kertynyt yritysrypäs tärkeimmistä saksankielisellä alueella toimivista yhtiöistä, jotka taas ovat olleet Star-allianssin alla.
Finnair kuuluu kolmanteen suureen allianssiin Oneworldiin, johon kuuluvat myös British Airways ja Iberia.
Mäntysen mukaan kauppa toisi siihen liittyville lentoyhtiöille suuria synergiaetuja.
– Finnairilla on vahva Aasian suunta ja British Airwaysillä taas vahva Amerikan suunta. Ja kun Iberialla on vahva Etelä-Amerikan suunta, kaupan myötä saataisiin monia maanosia hyvin haltuun ja reittejä voitaisiin kutoa yhteen entistä paremmin. Toisaalta yhtiöt voisivat tehdä yhdessä suuria hankintoja, mistä saataisiin kustannushyötyjä.

