Prinssi William ja herttuatar Catherine viettävät maanantaina 29. huhtikuuta kahdeksatta hääpäiväänsä.
Prinssi William ja herttuatar Catherine saivat toisensa 29. huhtikuuta vuonna 2011 Westminster Abbeyssa. Romanttisen ja kauniin päivän viralliset hääkuvat ikuisti valokuvaaja Hugo Burnard.
Burnard otti kuuluisan ja hellyttävän valokuvan tuoreesta avioparista sulhaspoikien sekä morsiusneitojensa ympäröimänä Buckinghamin palatsissa. Valokuvaaja kertoo ottaneensa kuvan vain koska kuvaussessiosta oli jäänyt yllättäen hieman ylimääräistä aikaa.
Kuninkaallinen kuvaaja oli keskustellut kuvasta Catherinen kanssa etukäteen, mutta valokuvaukselle oli asetettu varsin tiukka aikataulu.
– Oli yksi kuva, jonka todella halusin ottaa, mutta saimme luvan ottaa sen ainoastaan, mikäli olimme ehtineet tehdä kaiken muun sitä ennen, Burnard kertoo antamassaan haastattelussa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

