Prinssi Harry esitti vakavia syytöksiä perhettään kohtaan Netflixin kohudokumentissa.
Netflix julkaisi 15. joulukuuta uudet kolme jaksoa prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin kohudokumenttisarjasta. Viidennessä jaksossa Harry ja Meghan kertovat keskustelusta, joka käytiin, kun pariskunta oli eroamassa kuninkaallisista tehtävistään.
– Oli kammottavaa, kun veljeni karjui ja huusi minulle ja isäni sanoi asioita, jotka eivät yksinkertaisesti olleet totta ja isoäitini vain istui hiljaa ja otti kaiken vastaan, Harry avautui dokumentissa.
Meghan sanoo, ettei häntä kutsuttu tapaamiseen ollenkaan, vaikka lopputulos vaikutti häneen suoraan.
– Kuvittele pyöreän pöydän keskustelu tulevaisuudestasi, kun panokset ovat näin korkeat ja sinua ei äitinä, vaimona ja muutenkin osallisena ole kutsuttu, Meghan kertoi näkökantansa.
Harry sanoi, että oli selvää, että hänen sukulaisensa olivat suunnitelleet niin, ettei Meghan ollut paikalla. Prinssi kertoi esittäneensä saman ehdotuksen, jonka he olivat jo kertoneet julkisesti.
– Mutta kun pääsin sinne, minulle annettiin viisi vaihtoehtoa. Ensimmäinen oli, että on kokonaan mukana, ei muutosta. Viides oli, että on kokonaan ulkona. Valitsin tapaamisessa vaihtoehdon kolme, puoliksi mukana, puoliksi ulkona. Meillä olisi omat työpaikkamme, mutta tekisimme myös työtä kuningattaren tukemiseksi, Harry kertoi.

