Presidenttipelin ehdokasasettelu käy kuumana – Löytyykö Niinistölle haastajaa?

Presidenttipeli alkoi tahmeasti - Urpilainen, Rinne ja Heinäluoma ulkona 11:00

Presidentinvaalien ehdokasasettelu käy jo kuumana, kun vaaleihin on aikaa vajaa vuosi.

Viimeksi puhuttivat kysymykset SDP:n ehdokasasettelusta, sillä sen enempää Jutta Urpilainen, Eero Heinäluoma kuin Antti Rinnekään eivät ole kertomansa mukaan käytettävissä presidentinvaaleissa.

– Rinteelle oli varmasti pettymys, ettei Urpilainen lähde kisaan. Naisehdokkaalle oli tilaa, toteaa Eeva Lehtimäki viestintätoimisto Ellun Kanoista.

Lehtimäki arvioi, että Urpilaisen ympärille olisi voinut parhaimmillaan kehittyä jopa Haaviston viimevuotisen presidenttivaaliehdokkuuden kaltaista pöhinää. Nyt hän spekuloi Liisa Jaakonsaaresta mahdollista haastajaa.

Puolueet pohjustavat eduskuntavaaleja

Kalevi Sorsa -säätiön toimitusjohtaja Mikko Majander kertoo, että SDP:ltä kysytään nyt suostuttelukykyä ehdokkaan saamiseen. Yksi vaihtoehto on toki puolueen ulkopuolinen ehdokas, mutta tätä hän pitää epätodennäköisenä.

– Kyseessä puolue, joka tavoittelee politiikan keskiössä oloa ja pääsyä pääministeripuolueeksi. Olisi latteaa, jos omista riveistä ei löydy ehdokasta.

Urpilainen on samoilla linjoilla, hänestä on esimerkiksi mahdoton ajatus, että SDP lähtisi esimerkiksi mahdollisesti jatkokaudelle pyrkivän Sauli Niinistön tueksi.

– Presidentinvaalit sytyttävät suomalaiset ja puolueet. Presidentin valinnan lisäksi vaaleilla yleispoliittista keskustelua, sillä niissä käydään keskustelua ja pohjustetaan tulevia eduskuntavaaleja, hän analysoi.

"Jos Niinistö haluaa jatkaa, se on siinä"

Sauli Niinistön toimiin presidenttinä ollaan Lehtimäen mukaan tyytyväisiä yli puoluerajojen. Vaalien tiimoilta käydään hänen mukaansa varmasti laadukasta keskustelua esimerkiksi turvallisuuspolitiikasta, mutta kisan tulos on selvähkö, jos Niinistö lähtee ehdolle.

– Kaikki odottavan Niinistön päätöstä. Jos hän haluaa jatkaa, se on siinä, Lehtimäki toteaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, että viimeksi käydyissäkin presidentinvaaleissa käytiin yllättävän kiihkeä kamppailu, minkä mahdollisuutta ei nytkään voi sulkea pois.

Majander toteaa, että ulkopoliittisten olosuhteiden lisäksi Niinistön asemaa vahvistaa se, ettei hallitus ja pääministeri ovat antaneet hänelle mielellään merkittävän roolin myös sisäpoliittisissa kysymyksissä.

Videolla Majander ja Lehtimäki pohtivat muun maussa riskejä, joita poliitikko presidenttiehdokkuudessa ottaa. Poliitikon ura ja arvovalta voivat olla vaarassa epäonnistuneiden vaalien jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat