Presidenttiehdokkailta suoraa puhetta Israelin tilanteesta: "Jälki tulee olemaan rumaa" – Venäjän rooli huolenaiheena
Kolme presidenttiehdokasta kokoontui Asian ytimessä -ohjelmaan keskustelemaan muun muassa Israelin tilanteesta ja sen seurauksista.
Virkavapaalla Ulkopoliittisen instituutin johtajan tehtävistä olevan presidenttiehdokas Mika Aaltolan mukaan Hamasin raaka hyökkäys muutti käsitystämme Hamasista, sekä vesitti Israelin ja Saudi-Arabian välistä yhteistyötä.
– Meidän pitää koordinoida Israelin kanssa vastatoimia, jos Yhdysvallat on siinä mukana, että saadaan Hamasin kaltainen terroristinen organisaatio kytkettyä pois sieltä.
Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb totesi, että Israel ei ole vielä edes aloittanut hyökkäystä tai sotaa, vaan tulee tekemään sen seuraavien päivien aikana.
– Jälki tulee olemaan rumaa. Tämähän on osa isompaa peliä, tästä hyökkäyksestä hyötyy Iran ja Venäjä
– Ehkä tässä on myös pieni opetus meille suomalaisille, Israelhan on ollut kahtia jakautunut viime vuoden aikana, ja jollain tavalla ote on herpaantunut, ja tiedustelu petti aivan täysin, Stubb toteaa.
Entinen ulkoministeri, presidenttiehdokas Pekka Haavisto peräänkuuluttaa suomalaisten evakuoinnin tärkeyttä Israelin mahdollisen maahyökkäyksen alla. Myös Libanonin raja on epävakaa, ja Hizbollahin hyökkäys Israeliin ei ole poissuljettua.
– Voi tulla suuria pakolaiskriisejä, muualta palestiinalaisalueilta voidaan esimerkiksi lähteä Egyptiin. Tästä voi syntyä tällainen valtava arabisolidaarisuus, ja tästä voi myös tulla monia maita heiluttava konflikti.
Stubbin mielestä tällä hetkellä pyritään pitämään konflikti paikallisena.
– Mutta jos se lähtee siitä leviämään alueelliseksi, niin ne ongelmat alkavat vahvistumaan.
Kahden valtion malli
Haavisto sanoo suoraan, ettei näe pitkän aikavälin ratkaisuna muuta vaihtoehtoa kuin kahden valtion mallin, jossa myös palestiinalaisilla on alueella oma valtio. Vaikka tämä on nykykonfliktin varjossa kaukaiselta kuulostava ajatus, Haavisto ei näe tilanteessa hyviä vaihtoehtoja.
– Toinen vaihtoehto on hyvin suuri palestiinalaisten pakolaiskriisi, jossa heidät työnnetään lopuiltakin alueilta pois, ja en tiedä miten maailma pystyy sitten sellaisen kriisin kanssa elämään.
Stubb jatkaa, että kahden valtion mallia on pyritty toteuttamaan vuosikymmeniä onnistumatta.
– Jollain tavalla luulimme, että tilanne rauhoittuu, mutta tässä on mielestäni osoitus siitä, kun maailmanpoliisi Yhdysvallat ikään kuin vetäytyy joltain alueelta tai toiminnasta, syntyy valtatyhjiö, ja joku yrittää sen täyttää. Tässä tapauksessa se oli Hamas, ja traagisin seurauksin.
Julkisuus ohjaa keskustelua
Aaltolan mielestä Israelin tilanteessa on kiinnitettävä erityistä huomiota Venäjän rooliin.
– Venäjän pyrkimyksenä on epävakauttaa eri alueita juuri nyt, ja saada huomiota kääntymään pois sen sodasta Ukrainassa. Ja sitä peliä kannattaa Suomessakin seurata, eli miten Venäjä kykenee horjuttamaan eri alueita.
Yhdysvallat on myös tuonut Israelin rannikolle lentotukialuksia pyrkimyksenään pitää tilanne vakaana. Pelkona on, että Yhdysvaltain huomio ja resurssit lähtisivät pois Ukrainasta.
– Bidenhan sanoi kärkkäästikin että tämä ei ole nollasummapeliä, vaan molempia kyetään tukemaan. Uskon että tämä on sellainen kysymys jossa yhdysvaltalaiset ovat yhtenäisiä, Stubb sanoo.
Haaviston mielestä suuri ongelma tulee olemaan se, että julkisuus ohjaa keskustelua seuraavina kuukausina.
– Pidän tätä suurena riskinä, ja meillä on poliittinen vastuu Euroopassa ja myös Yhdysvalloissa pitää tätä Ukrainan tilannetta esillä ja kanavoida tukea.
Aaltolan mukaan Yhdysvaltain tulevat presidentinvaalit johtavat poliittiseen peliin, sillä maan tuen jatkumista pidetään vaalien takia arvaamattomana.
–Yhdysvaltain resurssit kyllä varmasti riittää, kysymys on siitä tahtotilasta. Todennäköisesti Yhdysvaltojen iso linja pysyy muuttumattomana, sen Israel-suhde on raudanluja.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää