Ilmaiskut ja tykistötuli kohdistuivat yöllä Gazan kaupungin luoteis- ja kaakkoispuolella sijaitseviin alueisiin.
Israel on moukaroinut Gazan kaupunkia yöllä sen jälkeen, kun Israel siirtyi Gazan kaupungin valtaamista koskevan suunnitelman ensimmäiseen vaiheeseen.
Ilmaiskut ja tykistötuli kohdistuivat yöllä Gazan kaupungin luoteis- ja kaakkoispuolella sijaitseviin alueisiin, kertoo Gazan väestönsuojeluviraston tiedottaja Mahmud Bassal.
Lue lisää: Asiantuntija: Israelilla kolme tavoitetta hyökkäyksessä Gazan kaupunkiin
Israel on kutsunut palvelukseensa noin 60 000 reserviläistä, mikä syventää pelkoa siitä, että jo ennestään katastrofaalinen humanitaarinen kriisi pahenee palestiinalaisalueilla.
– Me emme odota. Olemme aloittaneet alustavat toimet, ja Israelin puolustusvoimien joukot pitävät jo nyt hallussaan Gazan kaupungin laitamia, sanoi Israelin armeija lausunnossaan.
Israelin puolustusministerin Israel Katzin kerrottiin eilen hyväksyneen suunnitelman Gazan kaupungin valtaamisesta.
Israelin hallituksen päätös vallata Gazan kaupunki on saanut laajaa kansainvälistä kritiikkiä monilta Israelia perinteisesti tukevilta mailta.