Presidentti Niinistön viesti yrittäjille: Suomi vaipuu helposti synkistelyyn – mikään ei tule ilmaiseksi

Niinistö: Suomi vaipuu synkistelyyn 2:05

Työllisyysneuvottelujen ulkopuolelle jääneet Suomen Yrittäjät viettivät tänään 20-vuotisjuhliaan. Finlandia-talossa järjestetyissä juhlissa puhui Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jonka puheenvuoro veti tuvan täyteen.

Niinistö korosti puheessaan yhteiskunnan eheyttä. Hän muistutti, että vakaat olot myös maksavat, esimerkiksi korkeampina veroina.

Niinistön mielestä Suomi vaipuu helposti synkistelyyn eikä osaa hyödyntää vahvuuksiaan.

– Maailman vakain maa ainakin kansainvälisten mittausten mukaan, maailman viidenneksi luovin maa, jossa asuu maailman viidenneksi onnellisimmat ihmiset ja jolla on viimeisimmän mittauksen mukaan maailman kuudenneksi paras maine, hän luetteli Suomen vahvuuksia.

Niinistö kuitenkin muistutti, ettei tämä tule ilmaiseksi.

– Tilanne näyttää olevan sellainen, että liki kaikissa maissa, jotka sijoittuvat kärkikymmeniköön hyvässä, niissä tuppaa olemaan keskivertoa korkeampi veroaste. Hyvä siis tässä tapauksessa myös maksaa.

Presidentin kaipaamaa positiivisuutta löytyi yrittäjäjuhlan nuorimmista.

– Kun suomen yrittäjät täyttää 70 vuotta, me pikkuyrittäjät ollaan vielä tikissä, Hilla Nurminen kertoi nauraen. 

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen toivoi yrittäjien olevan työllisyyskeskusteluissa tiiviimmin mukana.

– 72 prosentin työllisyysaste on hallituksen aivan ylivoimaissti kovin tavoite. Kun yrittäjät ovat niitä, jotka ne työpaikat luovat, niin toivoisimme olevamme keskustelussa tällä hetkellä tiiviimmin mukana.

Lue myös:

    Uusimmat