Potkiko Volvo työntekijänsä pellolle, koska tämä ei ollut riittävän ruotsalainen? Valmistaja haastettiin oikeuteen USA:ssa
Pohjois-Carolinassa Volvon leivissä työskennellyt mies syyttää entistä työnantajaansa syrjinnästä.
Kuorma- ja linja-autoja valmistavan Volvo Groupin entinen työntekijä syyttää ruotsalaisyhtiötä työsyrjinnästä ja perusteettomasta irtisanomisesta.
Romaniassa syntyneen Luke Diventin mukaan häntä kohdeltiin työyhteisössään huonosti ja asetettiin toistuvasti epäedulliseen asemaan siksi, ettei hän ollut ruotsalainen. Hän pitää epäruotsalaisuuttaan myös irtisanomisensa todellisena syynä.
Kehotettiin olemaan "ruotsalaisempi"
Pohjois-Amerikan Volvo Groupin oikeuteen haastanut Diventi työskenteli yhtiön pääkonttorilla Pohjois-Carolinan Greensborossa seitsemän vuoden ajan projektipäällikkönä.
Kanteen mukaan Diventi selviytyi työtehtävistään "yhtä hyvin tai paremmin" kuin kollegansa, ja ainoa hänen saamansa kehitysehdotus oli olla työkavereitaan kohtaan "ruotsalaisempi".
Pakkoloma ja potkut
Diventi kertoi kokemuksistaan esimiehelleen ensimmäisen kerran kesällä 2018.
Miehen asianajajien mukaan ruotsalaissyntyiset työntekijät saivat toistuvasti erityiskohtelua yhtiön puolelta. Esimerkiksi kaikille avoimissa kokouksissa saatettiin vaihtaa kieli ruotsiksi. Lisäksi ei-ruotsalaisia työntekijöitä jätettiin toistuvasti yhteisten aktiviteettien ulkopuolelle.
Kerran Diventi oli anonut lupaa päästä työmatkalle Volvon pääkonttorille Göteborgiin, mutta reissuun valittiin Diventin sijaan yhtiön ruotsalainen työntekijä. Pian tämän jälkeen Diventi haki ylennystä ja pääsi haastatteluunkin, mutta lopulta ylennyskin meni Ruotsissa syntyneelle työntekijälle.
Lokakuussa 2018 Diventi ilmoitti vievänsä asiansa ylemmille esimiehille. Seuraavana päivänä hänet määrättiin lomalle tapauksen selvittämisen ajaksi. Marraskuussa Diventi irtisanottiin, ja hänen tilalleen otettiin ruotsalainen työntekijä.
Diventi hakee Volvo Groupilta yli 25 000 dollarin korvauksia.
Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Tuulilasi.
Lähteet: The Charlotte Observer, Associated Press
Uusimmat
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
21:47
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytyi deittisovellus Tinder – Töllötuomarit: "Aleksi loukkaantui täysin syystä"
-
21:31
Venäjällä närkästyttiin itärajan sulkemisesta – varaulkoministerin mielestä "järjetön" veto
-
21:30
Palestiinalaisjärjestöt vapauttivat lisää panttivankeja Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
21:29
Äitiyspakkauksessa on jatkossa pallo, mutta mikä pallo? Näin kansanedustajat vastasivat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
19:28
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
19:25
Vesa-Matti Loirin Inarin-mökki myytiin – yllättävä ostaja löytyi autourheilun parista
-
Lataa lisää