Posti velvoitteen poistosta: Harkitsemme valittamista, pakettien hinta pysynee

Posti esittää viestintävirastolle pakettien yleispalveluvelvoitteen poistoa kokonaan.

Postin Paketti- ja logistiikkapalveluiden johtaja Jukka Rosenberg kertoo tiedotteessa, että Posti ei ole tyytyväinen viestintäviraston päätökseen ulkomaan pakettien osalta. Posti harkitsee päätöksestä valittamista. 

Viestintävirasto kertoi aiemmin tänään, että Postin yleispalveluvelvoite poistuu kotimaan pakettipalveluista sekä ulkomailta Suomeen saapuvista pakettipalveluista.

Postilla säilyy kuitenkin velvoite tarjota pakettipalveluja ulkomaille. Velvoite koskee jatkossa hyvin pientä osaa paketeista, noin 0,5:tä prosenttia kaikista. Rosenbergin mukaan tämä on turha velvoite, koska kansainväliset sopimukset postin kulusta joka tapauksessa velvoittavat Postia hoitamaan postit ulkomaille.

Muuten ratkaisu on Postin mielestä myönteinen. Posti on nyt pakettipalveluissa markkinajohtaja ja aikoo pyrkiä kasvattamaan markkinaosuuttaan edelleen. 

– Suhtaudumme tähän lähtökohtaisesti positiivisesti. Siirrymme nyt markkinaehtoiseen kilpailutilanteeseen, Rosenberg sanoi STT:lle.
Postin pakettipalveluihin ei ole tulossa mitään muutoksia. Postipakettien lähettäminen ja vastaanottaminen sujuu entiseen tapaan Postin palvelupisteissä. 

Yleispalveluvelvoitteen poiston seurauksena postipakettien vapautus arvonlisäverosta poistuu, mutta Rosenbergin mukaan tämä ei merkitse, että postipakettien hinta nousisi vastaavasti.

– Mehän voimme vähentää arvonlisäverollisia kuluja, mikä tasapainottaa asiaa.


Lue myös:

    Uusimmat