Istuva presidentti Marcelo Rebelo de Sousa ei ole enää ehdolla, sillä hän on ollut presidenttinä jo kaksi kautta.
Portugalissa järjestetään tänään presidentinvaalien toinen kierros.
Viime kuussa järjestetyltä ensimmäiseltä kierrokselta ratkaisevalle kierrokselle etenivät laitaoikeistolaisen Chega-puolueen puheenjohtaja ja entinen jalkapalloselostaja Andre Ventura sekä sosialistien entinen johtaja Antonio Jose Seguro.
Seguro on ollut johdossa mielipidemittauksissa, sillä monet äänestäjistä suhtautuvat Venturan ajamaan äärilinjan politiikkaan kielteisesti.
Ensimmäisellä kierroksella Seguro sai liki 31 prosentin kannatuksen ja Venturan kannatus oli yli 24 prosenttia. Yhteensä ehdokkaita oli yksitoista.
Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1986, kun vaalit ratkaistaan vasta toisella kierroksella.
Istuva presidentti Marcelo Rebelo de Sousa ei voi enää asettua ehdolle, sillä hän on jo ollut presidenttinä lain sallimat kaksi kautta.
