Mainos

Pörssipäivä

Eiliselle roimalle pudotukselle saatiin tänään osittainen korjaus. Rekyyli tuli osittain Yhdysvaltain osakemarkkinoiden iltapäivän hyvästä mielialasta, kun sikäläiset sijoittajat innostuivat haalimaan tulosvaroitusten halventamia osakkeita. Myös Aasian markkinoiden reipas vahvistuminen oli omiaan parantamaan tunnelmaa.

Etelä-Korean ja kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n välisen tukipaketin hyväksyminen nosti osakkeita voimakkaasti kaikkialla Aasiassa, vain Japanissa Nikkei-indeksi laski. Etelä-Koreassa osakkeet nousivat seitsemällä prosentilla, mikä samalla kaunisteli viime viikkojen lähes kolmanneksen suuruista pudotusta.

Euroopan pörssit kulkivat tänään yksimielisesti reilun prosentin nousu-uralla. Helsingin pörssipäivän avauksessa nousu oli vielä maltillista, mutta Nokian saadessa keskiviikkoisten huonontuneiden reittausten sijaan tukun ostosuosituksia kääntyivät kurssit yhä tukevammin plussalle.

Nokian ADR-todistus käväisi keskiviikkona jenkeissä noin 390 markan tasolla, mistä se hiljalleen nousi kotimaassa ylimmillään 425 markkaan. Viimeiset kaupat tehtiin 421 markkaan, missä nousua edellispäivästä oli reilut neljä prosenttia.

Päivävaihto kohosi taas miljardin markan paremmalle puolelle. Suurimmasta osasta vastasi totuttuun tapaan Nokia, jonka halpa hinta houkutteli markkinoille runsaasti ostajia. Monet muutkin osakkeet kiinnostivat sijoittajia viime aikoja enemmän, eivätkä yli 20 miljoonan osakekohtaiset vaihdot olleet enää harvinaisuuksia. Yleisindeksi ylsi lopulta 1,55 prosenttia plussalle 3410 pisteeseen.

Yksi parhaiten kehittyneitä osakkeita oli joulunalustunnelmista nauttiva Kesko. Yhtiön kurssi vahvistui reilulla neljällä prosentilla 83,5 markkaan ja osaketta vaihdettiin runsaalla 20 miljoonalla markalla. Viime perjantaista kurssi on kallistunut kymmenisen prosenttia. Myös Jaakko Pöyry korjaili kurssinsa markan päähän antihinnasta. Vaihto oli tosin hyvin vaatimatonta. Monialayrityksistä Instrun molemmat osakesarjat jatkoivat kallistumistaan. Tänään nousua kirjattiin viitisen prosenttia kummallekin, mutta vuoden korkeimpiin arvoihin on vielä matkaa.

Yhdysvalloissa osakemarkkinat avautuivat odotetusti ylöspäin. Ensimmäisen tunnin aikana Dow Jones oli vahvistunut reilut 0,5 prosenttia. Teknologiayritysten kurssikehitystä kuvaava Nasdaq-indeksi oli myös lievästi plussan puolella. Nokian ADR-todistuksella kauppaa käytiin 78,2 dollarilla, missä nousua oli vajaat neljä prosenttia.
(STT-Boss Information Oy)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.