Porsche, jota jumalan käsi ohjasi ja umpivasurin kansallissankarin oikea jalka kuritti – Sevillan poliisi muistaa Maradonan Carreran varmasti vieläkin
Jalkapallosuuruuden urheiluauto huutokaupataan.
Kun Diego Maradona saapui kohusiirtonsa jälkeen Barcelonasta Napoliin kohdatakseen kaupungin kymmenien tuhansien jalkapallofanien raivoisat palvontarituaalit, hän pettyi vain yhteen asiaan.
Kuutisen vuotta myöhemmin isyyskohun ja kokaiiniskandaalien murjoma Maradona löysi itsensä Sevillasta. Sinne hänet oli houkutellut Argentiinan maajoukkueen entinen päävalmentaja Carlos Bilardo, tuohon aikaan muhevalla 5 miljoonan dollarin siirtosummalla.
Espanjan kärkikastiin lukeutuvan seuran tarjoama vastaanotto oli euforinen, fanit tervehtivät uutta jalkapallojumalaansa suurella riemulla. Ja tällä kertaa seuran autovalintakin tyydytti mestaria.
Jalkapallokenttien ristiriitainen taituri sai hyppysiinsä arvoisensa ajopelin, huippuharvinaisen Porsche 911 Type 964 Carrera 2 Works Turbo Look Cabrioletin. Mallia valmistettiin 1990-luvun alkuvuosina vain reilut tuhat kappaletta.
Kärryn voimanpesänä toimi loistoaikojen turboahdettua Maradonaa vain lievästi laiskempi 3,6 litrainen Carrera 2 -moottori. Ihan pohjaan painettuna kaasupoljin tarjoili 260 tuntikilometrin huiput, mikä lienee tyydyttänyt jopa Maradonan kaltaisen rauhattoman sielun syvimpiäkin tarpeita.
Maradonasta ja hopeanvärisestä Porschesta tulikin tuttu näky Sevillan harjoituskenttien lähiympäristössä pyöriskeleville faneille. Myös paikallista liikennepoliisia nopealiikkeinen maailmantähti työllisti.
Maradonan nimiin kirjoitettiin sakko muun muassa Sevillan keskustassa tapahtuneesta ylinopeusrikkeestä. Umpivasurina tunnetun tähden oikea kinttu kuritti kaasupoljinta 180 kilometrin tuntivauhdin edestä – kaiken lisäksi lähtöpyrähdys otettiin päin punaisia valoja…
Kieltämättä punainen kortti oli tässä kohdassa enemmän kuin ansaittu.
Sevillaa ympäröivällä maaseudulla huristellessaan Maradona tuskin vielä osasi aavistaa, että kyseessä oli hänen viimeinen kautensa eurooppalaisilla peliviheriöillä. Peruutuspeiliin avautui liekin lailla leimunnut ura, jonka varrelle jäi Napolin paidassa voitetut kaksi liigamestaruutta sekä kaiken kruununa maailmanmestaruus Argentiinan väreissä vuonna 1986.
Ehkä kaikkein ikimuistoisimman pelin Maradona pelasi juuri Meksikossa Englantia vastaan. Hän värkkäsi 2–0 päättyneessä kamppailussa molemmat maalit – ja millä tavalla.
Ensimmäisen maestro itse nimesi jumalan kädeksi, eikä syyttä. Kuten tunnettua, hän vippasi pallon hölmistyneen maalivahdin nenän edestä kädellään verkon perukoille.
Jos ensimmäinen rysä olikin vilunkipeliä, toisesta kehkeytyi kenties vuosisadan maali. Se syntyi puolesta kentästä lähteneen pitkän pujottelun päätteeksi. Ennen lopullista niittiä Maradona narutti käytännössä puolet Englannin miehistöstä täysin tuuliajolle.
Sevillassa hän ei enää vastaavaan taikuuteen yltänyt. Alamäkeen ajautunut tähti oli oman loistokkaan menneisyytensä – ja päihdeaddiktionsa vanki.
Makean elämän aakkoset hän taisi jo enemmän kuin hyvin, aina Espanjan tunnetuimmalta härkätaistelijalta vuokrattua loistohuvilaa myöten. Kauden jälkeen olikin aika sulloa nappikset jälleen kassiin ja vaihtaa maisemaa.
Suunnaksi valikoitui Argentiina, jossa Maradona aloitti valmistautumisen vuoden 1994 MM-kisoihin, jotka tunnetusti päättyivät hänen henkilökohtaiseen katastrofiinsa.
Legendaarinen Porschekin päätyi myyntiin Sevillan retken jälkimainingeissa. Auton osti Mallorcalla asustanut yksityishenkilö, joka nautti supertähdelle kuuluneen kanuunankuulan palveluksista kahdenkymmenen vuoden ajan.
Vuoden 2016 jälkeen auto on vaihtanut omistajaansa useaan kertaan. Nyt auto on päätynyt pariisilaisen huutokauppakamarin myyntilistalle. 3.–8. maaliskuuta huudettavan auton arvoksi on merkitty 180 000–240 000 dollaria.
Mutta onko jumalan käden ohjastamalla vaunulla lopulta arvoa lainkaan? Maradonalta ei asiaa enää voi valitettavasti kysyä, hän siirtyi korkeammille jalkapallolaitumille viime vuoden marraskuussa, vain 60 vuoden ikäisenä.
Uusimmat
-
13:59
Camilla Richardsson hätkähti kesken SE-juoksun: "Siinä oli sitten pieni paniikki"
-
13:46
Isän ohitusyritys vastaantulevien ohituskaistalla johti turmaan Viitasaarella – pieni lapsi loukkaantui vakavasti
-
13:32
Suomi murjoi Sveitsin salibandyn MM-kisoissa
-
13:30
Hannele pelkäsi putoavansa jopa maton reunalta – tällaista on elämä kahden harvinaisen autoimmuunisairauden kanssa
-
13:05
O.C.-sarjan tekijöiltä yllättävä paljastus – päätähden kyllästyminen teinidraamaan peitettiin erikoisella tavalla: "Meidän oli otettava se huomioon luovasti"
-
13:02
Pertti oli tuomassa Nokian kännyköihin ominaisuutta, joka mullisti pelin: "Hullun rohkeutta"
-
12:58
Eero Hirvonen nousi hiihto-osuudella – jäi kauden parhaastaan
-
12:54
Filippiinit huolestui yli 135 kiinalaisaluksesta rannikollaan
-
12:47
Häikäisevä suomalaistulos maratonilla – Camilla Richardsson murskasi Suomen ennätyksen
-
12:19
Suomalaisnaisilla karmaiseva tulos viestissä – vain Kazakstan jäi taakse
-
11:51
Helmareiden pelaajan gaalailta venähti – ulos maajoukkueesta
-
11:41
Time-lehti valitsi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi
-
11:35
Junaliikenne sekaisin Etelä-Saksassa
-
11:31
Helena Petäistön kolumni: Modernin ajan Metternich – kukaan ei ole saavuttanut Kissingerin jälkeen vastaavaa statusta
-
11:30
Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa hankalimman asian pestissään – eikä se ole pokan pitäminen
-
11:20
Miksei kenenkään puhelinnumero ole 040 123 4567? Tällainen on logiikka kännykkänumeroiden taustalla
-
11:17
Norjan supertähden vauhti on romahtanut – asiantuntija ei usko selitystä
-
11:07
Kolmivuotias päätyi matkalaukkuhihnalle lentokentällä – vaarallinen matka tallentui kameroihin Chilessä
-
11:00
Eero Hirvoselta vahva loikka – säilytti saumat palkintopallille
-
10:35
Kohu velloo kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen ympärillä – Harryn ja Meghanin reaktiota odotetaan: "Hiljaisuus on korvia huumaavaa"
-
Lataa lisää