Mainos

Porin kaupunki syrji vammaista äänestyskopilla – ei annettu valita äänestämisen avuksi omaa avustajaansa

Porin kaupunki syrji vammaista, kun kaupunki ei antanut tämän valita äänestämisen avuksi omaa avustajaansa, linjaa yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta päätöksessään.

Cp-vammainen, pyörätuolilla liikkuva nainen meni ennakkoäänestämään tammikuussa Porissa, ja hän olisi halunnut avuksi oman avustajansa. Naista kuitenkin kehotettiin odottamaan vaaliavustajaa ja hänelle annettiin ymmärtää, ettei oman avustajan käyttö ole mahdollista.

Lain mukaan äänestyksessä saa kuitenkin käyttää apuna valitsemaansa avustajaa, jos kyky tehdä äänestysmerkintä on olennaisesti heikentynyt.

Lautakunta katsoo Porin kaupungin keskusvaalilautakunnan evänneen naiselta hänen tarvitsemansa kohtuullisen mukautuksen ja siten syrjineen naista vammaisuuden perustella. Lautakunta kieltää keskusvaalilautakuntaa uusimasta hakijaan kohdistunutta syrjintää. Lautakunta käsitteli asiaa lokakuun lopussa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.