Pöpperöinen lumituisku saapuu itsenäisyyspäiväksi eikä jätä hyvästejä heti kättelyssä – Pekka Pouta: "Talvisodan tuntua"

6:52
Lunta tulossa yli 10 senttiä – näin se vaikuttaa itsenäisyyspäivään.

Lunta on luvassa jo tänään ja varsinkin huomenna itsenäisyyspäivänä, toteaa meteorologi Pekka Pouta.

MTV Uutiset Live kertoo ja näyttää kun tapahtuu. Se on toimitus, joka elää uutispäivää kanssasi.

Seuraa jatkuvaa lähetysvirtaa yhden ruudun kautta osoitteessa mtvuutiset.fi ja MTV Katsomossa.

Viikko on alkanut lumisena, ainakin Suomen pohjoisosissa ja Lapissa uusien lumisateiden osalta. Lunta voi tänään sataa jopa 10 senttimetrin edestä.

Ajokeli sadealueilla on monin paikoin huono ja etenkin Meri-Lapissa jopa vaarallinen.

Muualle Suomeen lumipyryjä odotetaan huomenna itsenäisyyspäivänä.

Sadealue liikkuu kohti itää ja Poudan sanoin "Kuopio–Tampere jää käytännössä lumetta".

Etelään sen sijaan on luvassa lunta oikein urakalla aamu- ja iltapäivällä. Pouta arvioi, että lumivaippa on puoleen päivään mennessä noin viiden senttimetrin paksuinen – rannikolla ja pohjoisessa tätäkin enemmän, jopa 10 senttimetriä.  

– Aika pöpperöisen oloinen tilanne. Haminassa alkavan sotilasparaatin katselmuksessa saattaa olla talvisodan tuntua: kunnon paksua lumisadetta ja tarpomista.

MTV Uutiset Live seuraa Haminassa järjestettävää Puolustusvoimain paraatia kello 11.20 alkaen.  

Lisää itsenäisyyspäivän tapahtumatarjonnasta MTV Uutiset Livessä voit lukea täältä.

Pakkanen nipistelee 5–10 pakkasasteen välillä, mutta Linnan juhlien aikaan noin kello 19 sadealue etelässä väistyy ja muuttuu rännäksi.

"Talviselta näyttää ja lunta tulee"

Ei huolta, lumentuloa ei hyvästellä heti kättelyssä, vaan lisää on luvassa. Poudan mukaan alkuviikon lumituiskut eivät ole edes viikon voimakkaimpia.

– Voimakkain tulee keskiviikkona. Ennusteen mukaan sadealue kulkee länteen päin. Etelä-Suomeen lunta voisi kertyä aika laajalti yli 10 senttimetriä, Pouta sanoo. 

– Talviselta näyttää ja lunta tulee.

Myrskyjä ei Poudan arvion mukaan ole näillä näkymin luvassa, vaan matalapaineelle tyypillistä melko heikkoa tuulta. 

Viikon loppua kohti sään ennustettavuus heikkenee, mutta on mahdollista, että viikonvaihteessa Suomen ylle saapuu jälleen suurempi sadealue. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja