Polta kaloreita, nosta sykettä ja vahvista jalkoja – kaikki tämä yhdellä liikkeellä!

Haluatko muokata jalkojasi? Entä vahvistaa keskivartaloasi? Jos vastasit kyllä, tämä seuraava treeni on kuin luotu sinua varten.

Jos et ole aiemmin kokeillut polvijuoksua, nyt on sen aika. Tämä yksinkertainen harjoitus polttaa kaloreita ja vahvistaa lihaksia, mutta auttaa myös ylläpitämään ryhtiä. 

Polvijuoksu aktivoi useita eri lihaksia, kuten pohkeita, etu- ja takareisilihaksia, sääriä ja vatsalihaksia. Tämä on hyvä uutinen, sillä mitä useampi lihas työskentelee samanaikaisesti, sitä enemmän kaloreita kuluu. Tästä syystä sinun kannattaisikin vaihtaa vain yhtä lihasta kerrallaan aktivoivat eristävät liikkeet esimerkiksi tähän harjoitukseen.

Näin suoritat liikkeen oikein: 

Aivan kylmiltään ei liikkeelle kannata lähteä, vaan lämmitellä ensin muutaman minuutin ajan esimerkiksi marssimalla paikallaan. Voit myös tehdä muutamia venytysliikkeitä.

1. Seiso suorana lantion levyisessä haara-asennossa ja nosta kätesi koukkuun navan yläpuolelle.

2. Nosta polvet vuorotellen ilmaan noin 90 asteen kulmaan, ja yritä tavoitella polvellasi vastakkaista kättäsi. Polven ja käden kohtaaminen aktivoi vatsalihaksiasi. 

3. Jos haluat, voit ottaa mukaan hyppyliikkeen, jonka teet aina polven vaihdon yhteydessä. Mitä nopeammin liikkeen suoritat, sitä enemmän sykkeesi nousee ja kaloreita kuluu.

Myös tämä tehotreeni kuluttaa kaloreita ja nostaa sykettä. 


Lähde: Popsugar 

Lue myös:

    Uusimmat