Palautettavaksi aiotusta afgaaniperheestä poikkeuksellinen tiedote – poliisi myönsi erheensä

Turvapaikanhakijoiden palautuslento kuumensi tunteita kuntavaalitentissä 2:08

Hämeen poliisin mukaan afgaaniperhe ei ollut mukana palautuslennolla, koska käännytyspäätös ei ollut lainvoimainen.

Poliisin mukaan se otti suunnitellusti perjantaina säilöön Asikkalasta afgaaniperheen kotimaahan palauttamista varten. Perhe kuljetettiin Joutsenon vastaanottokeskukseen.

Joutsenossa havaittiin, että perhe on saanut tammikuussa maahanmuuttovirastosta päätöksen, jonka mukaan heidät käännytetään Afganistaniin. Heille varattiin 30 päivää palata maahan vapaaehtoisesti.

Täytäntöönpanon osalta päätöksessä todettiin, ettei käännyttämistä saa panna täytäntöön ennen kuin asia on lainvoimaisesti ratkaistu.

Kyseessä oli järjestyksessä toinen ratkaisu. Perheellä oli aiempi kielteinen päätös, ja kielto panna käännyttämistä täytäntöön koski uudempaa päätöstä. Päätöksestä on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen helmikuussa. Asian käsittely on edelleen kesken.

Kun havaittiin, ettei käännytyspäätös ole lainvoimainen, poliisi teki heti päätöksen perheen vapauttamisesta, mikä tapahtui sunnuntaina.

Poliisi tiedottaa poikkeuksellisesti yksityiskohtia tapauksesta, koska asia on jo ollut asianosaisten tai heidän edustajiensa kertomana esillä julkisuudessa. Turvapaikka-asiat ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä.

Eilen huhuttiin, että maanantain palautuslennolla Afganistaniin olisi ollut lapsia ja raskaana oleva nainen. Poliisi kiisti väitteet tänään.

Lue myös:

    Uusimmat