Poliisin toimintavalmiuden enimmäisajan tulisi olla vastedes eripituinen eri osissa Suomea, esittää Poliisihallitus. Esitys on osa tuoretta selvitystä, jonka Poliisihallituksen asettama työryhmä luovutti torstaina sisäministeri Maria Ohisalolle (vihr.).
Toimintavalmiusajalla tarkoitetaan aikaa, joka poliisilta kuluu hätäkeskukselta saadun tehtävän vastaanottamisesta siihen, että poliisi on hälytyskohteessa valmiina toimimaan.
– Ihmisillä on oikeus odottaa, että hädän hetkellä viranomainen saadaan paikalle mahdollisimman nopeasti. Pyrimme lisäämään viranomaisten näkyvyyttä etenkin alueilla, joilla on tällä hetkellä heikompi palvelutaso, sisäministeri Ohisalo sanoi.
Ohisalon mukaan luottamusta poliisiin ei ole varaa päästää rapautumaan.
– Vakavimmillaan siitä seuraisi, että ihmiset eivät pyydä poliisilta apua eivätkä luota poliisiin. Pahimmillaan tuo voisi johtaa omankädenoikeuteen.
Lue myös: Törkeyden huipentuma! Syyttäjä: Poliisina esiintynyt mies huijasi naiselta Oulussa melkein 180 000 euroa
Pystyykö poliisi lupaamaan enimmäisajat?
Esityksen mukaan Suomen kunnat jaettaisiin riskialueisiin viisiportaisella asteikolla. Lyhin toimintavalmiusaika olisi yli 120 000 asukkaan kaupungeissa, joissa enimmäisaika kohteeseen pääsemiselle olisi 11 minuuttia.
Tätä seuraisivat kaupunkimaiset kunnat (18 minuuttia), taajaan asutut kunnat (30 minuuttia) ja maaseutumaiset kunnat (35 minuuttia).
Pisin enimmäisaika, 55 minuuttia, olisi maaseutumaisissa kunnissa, joissa on alle 50 kiireellistä tehtävää vuodessa.
– Jos näistä ajoista halutaan vielä parantaa, se edellyttää poliisille resurssilisäyksiä, linjasi työryhmän puheenjohtaja, poliisiylitarkastaja Mika Heinilä.
Poliisiylijohtaja mukaan poliisissa aletaan nyt pohtia, olisiko työryhmän ehdottama enimmäispalveluaika myös poliisin lupaus kansalaisille.
