Pakomatkalla ollut murtomies on ihmetyttänyt hyppysuorituksellaan.
Yhdysvaltojen Marylandissa poliisi sai ihmetellä akrobaattisen murtovarkaan toimintaa. Poliisin mukaan pakeneva mies nimittäin hyppäsi nelimetrisen aidan yli kahdesti ajojahdin aikana, kertoo New York Post.
Montgomeryn piirikunnan poliisilaitos kertoo tiedotteessaan, että 56-vuotias Steven Anderson on syytteessä murtovarkaudesta ja pahoinpitelystä. Talon asukkaat olivat heränneet miehen murtopuuhiin ja yllättäneet tämän, jolloin Anderson oli kohdistanut heihin väkivaltaa ja paennut paikalta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Poliisi jahtasi Andersonia poliisikoiran kanssa. Ajojahdin aikana Anderson poliisin mukaan "hyppäsi noin nelimetrisen aidan yli", mutta hyppäsi pian takaisin, sillä toisellakin puolella oli poliiseja odottamassa.
Washington Postin mukaan maailmanennätyshyppy on vain vajaat 2,5 metriä, joten on epätodennäköistä, että mies olisi päässyt nelimetrisen aidan yli yhdellä loikalla. Onkin epäselvää, miten Anderson toteutti temppunsa, sillä poliisin tiedotteesta ei yksityiskohtia selviä. Ei ole esimerkiksi tiedossa, oliko aidassa käden- tai jalansijoja lainkaan.
"Hän voisi olla ninja"
Sosiaalisessa mediassa miehen suoritus on herättänyt ihmetystä.

