Poliisi selvitti, mitä poliisiampumisesta epäillyt veljekset tekivät Suomessa: Elivät lainarahalla, yrittivät ostaa panssarimersun ja googlailivat aseita – kertoivat vihaavansa poliiseja

Kiinniotto tallentui kameraan: Porvoon ammuskelijat välttivät ensimmäisen piikkimaton, mutta toista eivät 0:30
Poliisiampumisista epäiltyjen veljesten hurja kiinniotto tallentui kameraan. Katso tilanne videolta.

Porvoon poliisiampumisiin liittyvä oikeudenkäynti on alkanut tänään. Sen myötä julkiseksi on tullut poliisin keräämä aineisto tapaukseen liittyen. Esitutkintamateriaali pyrkii selvittämään muun muassa sitä, mitä poliisimurhien yrityksistä epäillyt veljekset puuhasivat Suomessa ennen viime vuoden elokuussa sattunutta välikohtausta.  

Esitutkinnan perusteella miehet saapuivat Suomeen keväällä 2019.

Veljekset olivat tulleet ensimmäisen kerran Suomeen Tukholmasta laivalla. Laiva oli rantautunut Helsinkiin huhtikuussa. Mukana tuli myös miesten käyttämä Volvo V50.

Saapumisen jälkeen veljekset olivat viettäneet joitain viikkoja sukulaisten luona Porvoossa ja käyneet Tukholmassa laivalla 21. - 23. toukokuuta. Poliisin mukaan veljesten oleskelu Suomessa muuttui pysyvämmäksi tuon matkan jälkeen.

Ennen toista laivamatkaa veljekset olivat poliisin esitutkinnan perusteella saaneet 12 000 euroa tilisiirtona sukulaismieheltä. Mies oli kuulusteluissa kertonut, että veljekset olivat pyytäneet summaa lainaan majoitusta varten ja luvanneet maksaa velan takaisin elokuussa.

Sukulaismies kertoi poliisille, ettei hänellä ollut tietoa siitä, miten veljekset aikoivat tienata rahan takaisinmaksua varten.

Toisen sukulaisen mukaan veljeksistä toinen oli kertonut keväällä, että heillä oli tiedossa mahdollinen työ. Poliisin esitutkinnan perusteella miehet eivät kuitenkaan ole saaneet verotettavia ansiotuloja Suomessa ainakaan huhtikuun 2019 jälkeisenä aikana. Poliisin mukaan veljekset todennäköisesti rahoittivat aikaansa Suomessa sukulaismieheltä lainatulla rahalla. Heillä ei tiedetä olleen hallussaan muita suuria määriä rahaa.

Majoittuivat sukulaisen luona ja kertoivat vihaavansa poliisia

Palattuaan takaisin Suomeen 23. toukokuuta, veljekset majailivat jälleen hetken sukulaisen luona. Tällä kertaa kyse oli kuitenkin toisesta sukulaisesta.

Majoituksen tarjonnutta henkilöä ei ole kuulusteltu esitutkinnassa, sillä hänellä on lähisukulaisena oikeus kieltäytyä todistamasta veljeksiä vastaan. Sen sijaan toinen samaan sukulaisperheeseen kuulunut henkilö on esitutkintamateriaalin perusteella kertonut, että veljekset olivat aikoneet etsiä muuta majoitusta ja viipyä kylässä vain muutaman päivän ajan.

Vierailu kesti kuitenkin noin kuukauden. Veljekset eivät kuulusteluissa puhuneen sukulaisen mukaan olleet käyneet tuona aikana töissä.

Henkilön mukaan veljekset olivat sen sijaan olleet kiinnostuneita taustoistaan ja olleet vanhoista valokuvista. Poliisin esitutkinnassa kerrotaan tähän liittyen, että veljeksillä on samankaltaiset tatuoinnit, joissa esiintyy sama sana. Esitutkintamateriaalista on kuitenkin salattu, mistä sanasta on kyse.

Sukulaisnaisen mukaan veljekset olivat myös syystä tai toisesta kertoneet hänelle vihaavansa poliisia.

Myöskään toisen kuulustellun, samaan perheeseen kuuluvan sukulaisnaisen mukaan veljekset eivät vaikuttaneet käyvän töissä. Hänen mukaansa miehet olivat puhuneet yrityksestään, mutta eivät kertoneet, mitä yritys teki.

Naisen mukaan veljekset puuhastelivat sen sijaan tietokoneillaan. Kuten toinen sukulaisnainen, myös hän kertoi veljesten kertoneen, ettei poliisiin tai muihin auktoriteetteihin pitäisi luottaa.

Erään todistajana kuullun henkilön mukaan veljesten sukulaisperheeseen kuuluva henkilö oli kertonut veljesten kertoneen myyvänsä huumeita ja aseita verkossa. Asiasta väitetysti kertonut sukulainen on kuitenkin kuulustelussa kiistänyt sanoneensa mitään tällaista.

Yrittivät ostaa käsiaseita?

Polisiin esitutkintamateriaalista selviää myös, että veljesten uskotaan yrittäneen ostaa käsiaseita verkosta kesäkuun aikana.

Poliisi onnistui kytkemään veljesten autosta löytyneen puhelimen erääseen sähköpostiosoitteeseen, joka oli aiemmin kesällä 2019 noussut esiin poliisin peiteoperaation yhteydessä.

Sähköpostiosoitteesta oli tuolloin yritetty ostaa kahta täysautomaattista Glock-merkkistä käsiasetta, pidennettyjä lippaita ja 200 aseeseen sopivaa patruunaa.

Sähköpostiosoitteesta oli myös lähetetty peitetehtävissä olleelle poliisille kuva tilistä, minkä oli tarkoitus todistaa, että lähettäjällä oli varaa maksaa aseet. Poliisin mukaan veljesten käytössä olleelta kannettavalta tietokoneelta löydettiin myöhemmin ruudunkaappauksia, joissa näkyy tismalleen sama summa rahaa, 32 985,52 Ruotsin kruunua saman pankin tilillä.

Ruudunkaappauksissa näkyy myös tilinumero, jonka on selvitetty kuuluvan toiselle veljeksistä.

Viestinvaihto peitepoliisin kanssa katkesi, kun veljekset pyysivät todisteeksi kuvaa myynnissä olevista aseista.

Asuivat motellissa ennen ampumisia

Kesäkuun loppupuolella veljekset lähtivät heitä majoittaneen sukulaisen luota ja muuttivat Porvoossa sijaitsevaan motelli OnLineen, esitutkinta paljastaa. Poliisi on selvittänyt muuton tapahtuneen 24. kesäkuuta.

Motellissa työskennelleen henkilön mukaan veljekset maksoivat majoituksesta aina käteisellä, ja olivat varanneet huoneen elokuun 24. päivään saakka.

Hän kertoi, että veljekset lähtivät motellilla asuessaan joka aamu liikenteeseen, ikään kuin he olisivat menossa töihin. Hänen mukaansa veljekset olivat kertoneet remontoivansa erästä kotia lähistöllä.

Työntekijän mukaan miehet pukeutuivat urheilullisiin vaatteisiin ja kantoivat usein mukanaan vesipulloja. Hän näki miehiä usein kävelyllä, ja joskus myös keskellä päivää. Tämä sai hänet ajattelemaan, etteivät miehet välttämättä käy töissä kertomastaan huolimatta.

Työntekijän mukaan veljekset olivat lähteneet motellista 24. päivä. Veljekset olivat jättäneet avaimet huoneeseen ja huoneen siistiin kuntoon.

Epämääräinen kannabispaketti

Veljesten motellimajoituksen aikaan veljesten majoittajana aiemmin toimineen sukulaisen kotiin oli yritetty toimittaa noin 20 gramman suuruista pakettia kannabistuotteita.

Asiaa selvittänyt Tulli epäilee, että aineet olivat veljesten tilaamia.

Poliisin esitutkintamateriaalista selviää, että huumerikoksen epäillään tapahtuneen 17. päivä heinäkuuta.

Asiaa ei käsitellä esitutkintamateriaalissa pitkällisesti, mutta pöytäkirjasta käy ilmi, että tulli oli saanut haltuunsa huumeita sisältäneen paketin ennen kuin se oli ennättänyt perille.

Yrittivät sopia panssariautokaupoista

Poliisin selvityksen mukaan veljekset olivat ennen epäiltyjen poliisimurhien yrityksiä tekemiensä Google-hakujen perusteella suuresti kiinnostuneita muun muassa erilaisista aseista.

Elokuussa 2019 veljesten tiedetään myös olleen yhteydessä esimerkiksi Saksassa panssaroituja ajoneuvoja myyvän tahon kanssa.

Toinen veljeksistä oli tuolloin kertonut saapuvansa ostamaan panssaroitua Mercedes-Benz-merkkistä autoa kahden viikon sisällä. Viesti oli lähetetty 20. päivä elokuuta, eli vajaa viikko ennen Porvoon poliisiampumisia. Veljekset olivat myös etsineet tietoa muun muassa Helsingistä Saksaan kulkevien laivojen tullijärjestelyistä.

Poliisin esitutkintamateriaalin johdannossa summataan, että veljesten kiinnostus muun muassa tuliaseita, huumeita, kasvuhormoneja ja erilaisia taktisia varusteita kohtaan maalaavat kuvaa rikosten taustoista.

Esitutkintamateriaalin tiivistelmän perusteella poliisi ei kuitenkaan ole saanut selville mitään yhtä, selkeää ja konkreettista syytä tai motiivia veljesten toiminnalle.

Oikeudenkäynti alkoi tänään

Poliisiampumisten oikeudenkäynti alkoi tänään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla, mutta ampumisista syytetyt veljekset eivät ole tänään itse olleet oikeudessa paikalla. Miehet astuvat tuomarin eteen vasta ensi viikolla, kun jutun varsinainen pääkäsittely alkaa.

Oikeudenkäynnissä vuonna 1989 syntynyttä Richard Nicholas Granholmia ja vuonna 1994 syntynyttä Raymond Anthony Granholmia syytetään 13 murhan yrityksestä, törkeästä ryöstön valmistelusta, panttivangin ottamisesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, kahdeksasta vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

MTV Uutiset on julkaissut rikoksista epäiltyjen veljesten nimet jo esitutkintavaiheessa tapauksen poikkeuksellisuuden ja yhteiskunnallisen merkittävyyden takia.

Epäillyt rikokset tapahtuivat Porvoossa noin vuosi sitten, 25. elokuuta 2019.

Rankkoihin syytteisiin johtanut tapahtumasarja sai alkunsa Porvoon Koneistajantiellä, minne veljesten epäillään kutsuneen poliisipartion keksityn omaisuusrikoksen nojalla. Paikalla poliisit kohtasivat aseellista väkivaltaa ja saivat ampumavammoja.

Ruotsalaisveljekset pakenivat tilanteen jälkeen paikalta. Tästä käynnistyi koko päivän jatkunut ajojahti, joka päättyi piikkimattoon Ikaalisissa iltakahdeksan aikaan. Ajojahdin aikana pakoautosta ammuttiin poliisia kohti.

Veljekset ovat olleet poliisikuulusteluissa vaitonaisia, eikä poliisi ole aiemmin antanut julkisuuteen minkäänlaista arviota veljesten mahdollisesta motiivista.

Tämänpäiväisen valmisteluistunnon myötä julkisiksi ovat tulleet tapauksen haastehakemus ja poliisin esitutkintamateriaali, jotka saattavat valottaa, mitä poliisi arvelee teon takana olleen.

MTV Uutiset seuraa valmisteluistuntoa hetki hetkeltä.

Lue myös:

    Uusimmat